Hyökkäys poliisiasemalle (1976)

Assault on Precinct 13/Attack mot polissation 13
Ohjaaja: 
John Carpenter
Henkilöt: 
Austin Stoker, Darwin Joston, Laurie Zimmer
Lisähenkilöt: 
musiikki John Carpenter
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
91 min
Teemat: 
RIKOLLINEN 1970-LUKU
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
käsikirjoitus John T. Chance alias John Carpenter
Poliisi ampuu nuoria pikkurikollisia, ja Los Angelesin slummialueen syrjäinen poliisiasema saa paikallisten jengien vihat niskaansa. Poliisiasemasta tulee moderni villin lännen linnake, jota vastaan alkuasukkaat hyökkäävät. John Carpenterin Hyökkäys poliisiasemalle -elokuvan (1976) esikuva oli Hawksin Rio Bravo.

Hyökkäys poliisiasemalle on lännenelokuva puettuna nykyajan edellyttämään asuun. Se liittyy sheriffitarinoiden (Ford, Zinnemann ja ennen muita Hawks ja tämän Rio Bravo) perinteisiin. Carpenterin elokuvassa hyökätään auktoriteettia, lakia, virkavallan rakennusta vastaan. Uhattuna on siis lain ja järjestyksen esineellistymä: asenne on lähtökohdaltaan konservatiivinen, koska olemme poliisiaseman puolustajien näkökannalla. Auktoriteetille myötämielinen aloitus kuitenkin mutkistuu tuota pikaa, kun sympatiamme alkaa kallistua paria vaarallista rikollista kohtaan.

Aika ja paikka määritellään tarkasti, joskaan vuotta ei mainita. Tämä lienee poliisiraporttien tartuntaa ja illuusiota.

On aamuyö, kello 03.10. Olemme Anderson-nimisessä Los Angelesin slummissa. Kuusi nuorehkoa rikollista joutuu poliisiväijytykseen ja saa surmansa. Radiosta kuulemme poliisipäällikön syvän huolestuneisuuden: nuorisorikollisuus on kokonaan riistäytynyt lainvalvojien hallinnasta, ja kun vääriin käsiin joutuneita aseita ryhdytään käyttämään, jengiläisiä ei mikään pysty pysähdyttämään. Tämä on edellinen kahdesta korkean poliisiviranomaisen alistuneesta lausunnosta, jotka elokuvan jatkossa kumotaan.

Neljä erirotuista – valkoinen, musta, meksikolainen, itämaalainen – ”sotalordia” tekee ”cholon”, vuodattaa vertaan maljakkoon. Tämä on kostolle pyhittäytymisen rituaali ja tarkoittaa ”kuolemaan asti”. Sitten veri heitetään poliisiaseman edustalle.

Yhtäjaksoinen toiminta alkaa saman lauantain iltapäivällä, klo 16.50 ja jatkuu neljä tai viisi tuntia. Lauantai-illan ruuhkalla ja hälinällä on tehtävänsä elokuvassa: se työllistää kaupungin poliisivoimat ja varmistaa yhden poliisiaseman eristymisen.

Musta poliisiluutnantti Ethan Bishop – nimessä voi huomata vinkit Etsijöiden ja Hurjaan joukkoon – määrätään valvomaan Andersonin poliisiasemaa sen viimeisinä tunteita, ennen aseman lopullista sulkemista. Asema on siis siirtymävaiheessa, roimasti alimiehitetty, sen puhelin menossa mykäksi... Tällainen ylimenovaihe on oivallinen, taattu idea, elokuvan juonen olennainen kiteyttäjä ja jännitysvoima. Dramaattisena keinona idea on yhtä odotuksia virittävä kuin muukalaisen tulo paikkakunnalle (Etäisten laaksojen mies) tai matkanteko vaarallisen alueen halki (Viheltävät luodit, Syvä joki).

Kun Bishop puhelimessa tunnustaa esimiehelleen – leikillisesti kylläkin – haluavansa sankariksi, tämä vastaa: ”Sankareita ei enää ole olemassa, Bishop, on vain miehiä jotka tottelevat käskyjä.” Tämä on jälkimmäinen korkean tahon poliisilausunto jonka elokuva kumoaa. Carpenter on itse asiassa tehnyt uhmakkaan vanhanaikaisen ylistyksen nykyajan sankareille, poliisin, nuoren naisen ja parin kovanaamarikollisen (ja vankilakundin) yhteiselle sankaruudelle – kun vastassa on tolkutonta, nihilististä tappamisvimmaa.

Toinen päähenkilö on murhista vuosikymmeniksi tuomittu Napoleon Wilson, ehta kovis, lakonisesti filosofoiva arvoituksellinen hahmo maneerimaisine toistoineen: ”Got a smoke on you?” (”Olisiko heittää röökiä?”) ja ”I have moments” (”Minulla on hetkeni”). Merkitsevimmin Wilson luonnehtii itseään toteamalla ”Se on minun kohdalta vanha juttu. Minä synnyin väärään aikaan (out of time).”

Elokuvan alkuosan rakenne on esimerkillisen tiivis. Erilaisia liikekannalla olevia ryhmiä esitellään, ja jännitys tiivistyy kun irrallisilta vaikuttavat juonenlangat sitten nivotaan yhteen. Ainakin viittä yksikköä seuraillaan: Bishopia autossaan ja sitten asemalla, Cholo-kvartettia autollaan vaanimassa, jäätelökauppiasta autossaan, kolmea vaarallista rikollista kuljettavaa vankilan bussia, isää ja 10-vuotiasta terhakkaa tytärtä matkalla noutamaan isoäitiä parempaan kaupunginosaan.

- Matti Salo (1987)