Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma (1986)

Pretty in Pink
Ohjaaja: 
Howard Deutch
Henkilöt: 
Molly Ringwald, Annie Potts, Jon Cryer, Harry Dean Stanton, James Spader
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus John Hughes
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
96 min
Teemat: 
PARHAAT INDIE-SOUNDTRACKIT
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Psychedelic Furs -yhtyeen singlen mukaan nimetty Pretty in Pink (1986) on kulttimaineeseen noussut nuorisokuvaus, jonka käsikirjoitti kasariteinielokuvan armoitettu mestari John Hughes. Levykaupassa työskentelevää high school -tyttöä Andieta (ihana Molly Ringwald) pohdituttaa poikapulmat ja koulun tanssiaiset.

John Hughes (1950–2009) antoi äänen 1980-luvun amerikkalaisteineille ja oli mukana luomassa uutta elokuvatyyppiä. Nuorisoelokuvaa ei varsinaisesti ollut olemassa ennen Amy Heckerlingin ohjaamaa, Cameron Crowen 1970-luvun kokemuksiin perustuvaa teinikuvausta Kuumat kinkut (Fast Times at Ridgemont High, 1982), joka toimi lähtölaukauksena huikealle aallolle. Hughes on nimennyt esikuvakseen Frank Capran, mikä näkyy hänen töissään toiveikkuutena ja tarkkana olosuhteiden ja ihmisten välisten jännitteiden huomioimisena. Hughesin oma erityinen vahvuus oli maailman hahmottaminen lapsen ja nuoren näkökulmasta, minkä voi havaita myös hänen kirjoittamissaan Yksin kotona -elokuvissa (Home Alone, 1990, ja Home Alone 2: Lost in New York, 1992). Sama tunnistettava kyky on esimerkiksi Buffy Vampyyrintappajan ja Toy Storyn kirjoittajana tunnetulla Joss Whedonilla (s.1964).

Hughesin esikoiselokuvassa Synttärit (Sixteen Candles, 1984) punatukkainen Molly Ringwald esitti Samanthaa, jonka 16-vuotissyntymäpäivän perhe unohtaa, koska isosisko on menossa naimisiin. Hughesin seuraava elokuva räjäytti potin: vaatimattomalla budjetilla tehty The Breakfast Club (1985) oli uskomaton menestys. Elokuvan aihe on osallistujien elämän muuttava jälki-istunto. Pinnalta katsoen arkkityyppiset teinit (Emilio Estevez, Anthony Michael Hall, Judd Nelson, Ally Sheedy ja Molly Ringwald) poseerasivat uhmakkaasti julisteessa ja tallentuivat elämälleen suuntaa etsineen katsojasukupolven muistiin. Taivaskanava MTV pyöritti ahkerasti elokuvaa tukenutta musiikkivideota, ja mieleen jäi soimaan skottibändi Simple Mindsin kappale "Don´t You (Forget About Me)". Vaikutukseltaan merkittäviin 1980-luvun nuorisoelokuviin lukeutuvat myös esimerkiksi Joel Schumacherin ohjaama Treffit Elmossa (St. Elmo´s Fire, 1985) ja Hughesin ehkä paras työ Vaihdetaan vapaalle, Ferris (Ferris Bueller´s Day Off, 1986).

Kulttimaineen saavuttanut, John Hughesin kirjoittama ja osin tuottama Howard Deutchin esikoisohjaus Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma (1986) sai nimensä englantilaisen The Psychedelic Furs -yhtyeen kappaleesta. Uuden aallon popmusiikki on jatkuvasti läsnä ääniraidalla, ja sen kautta elokuva hengittää 1980-lukua. Molly Ringwald elää hänelle kirjoitetun pääroolin. Herkkäkasvoinen Andrew McCarthy oli Ringwaldin ehdoton valinta hänen ihastuksekseen nimeltä Blane. Tämän aidosti ylemmyydentunnolta löyhkäävää ystävää Steffiä esittää James Spader, ja ainutlaatuinen Harry Dean Stanton tekee hellyydellä rassukka-isän roolin. Jon Cryerin hillitön, sympaattinen Duckie saa lisäpisteitä hurjasta heittäytymisestä Otis Reddingin kappaleeseen "Try a Little Tenderness". Sivuosassa vilahtaa jumppatunnilla tupakoiva Gina Gershon (Verhoevenin Showgirls, 1995, Wachowskien Bound, 1996), Frankin poika Dweezil Zappa esittää Simonia, koomikko Andrew Dice Clay nähdään klubin ovimiehenä, ja lavalla esiintyy The Rave-Ups, jonka musiikkia ei kuulla elokuvan soundtrack-levyllä. Lopun tanssiaiskohtaus kuvattiin uudestaan, koska alkuperäisenä se ei ollut amerikkalaisteineistä koostuneen koeyleisön mieleen.

30 vuotta sitten tehty Pretty in Pink on kestänyt hyvin aikaa, ja tarina on täysin siirrettävissä tähän ja nyt. Autossa on c-kasettisoitin, mutta silläkin voi kelata/siirtyä eteen- tai taaksepäin. Tietokoneella näyttää jo olevan näppärä tekstiviestisovellus! Trax-levykauppa pursuaa vinyylejä ja Annie Pottsin esittämän Ionan salamana vaihtuvat tyylit heijastavat hauskasti toisaalta valinnanvapautta, toisaalta itsensä etsimistä. Nuoruuden ahdistuksen sijaan Pretty in Pink tuo mukanaan raikkaan tuulahduksen nykysilmin katsottuna varsin tyylikkäältä aikakaudelta. Rikkailla pojilla oli Helsingissäkin valkoiset vaatteet ja pehmeät hiukset, ja kirpputoreilta löytyi muotitietoisille tytöille miesten huopahattuja ja pikkutakkeja. Nykyisenä kännyköiden aikana täytyy huomauttaa, että täällä aika harvalla oli omassa huoneessaan lankapuhelin – minun luokallani sellainen oli yhdellä tytöllä, joka omisti myös hevosen.

John Hughes kumppaneineen kuvasi 1980-luvun elokuvissaan sukupolvea, jonka ei tarvinnut enää pelätä joutuvansa Vietnamiin sotimaan. Ydinsodan uhka leijui jossain kauempana, mutta nämä nuoret saattoivat, onneksi, keskittyä rauhassa omiin asioihinsa. Näkökulma voi tuntua kapealta, mutta teinimittakaavalla kaikessa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Ensimmäiset näkökulmaelokuvat nuorten ongelmista vaikuttivat mullistavalla tavalla useampaankin sukupolveen opettamalla, että yleensä myönteinen ajattelu ja urheus kannattavat, ja joskus villeimmätkin unelmat toteutuvat. Kaikki on mahdollista.

– Mia Öhman 20.8.2017, lisää aiheesta: Gora, Susannah: You Couldn't Ignore Me If You Tried: The Brat Pack, John Hughes, and Their Impact on a Generation