Enkelten lahti (1963)

La Baie des anges/Änglarnas vik
Ohjaaja: 
Jacques Demy
Henkilöt: 
Jeanne Moreau, Claude Mann, Paul Guers
Lisähenkilöt: 
musiikki Michel Legrand
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
83 min
Teemat: 
JEANNE MOREAU
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Enkelten lahdessa (1963) Jeanne Moreau sai ohjaajakseen Jacques Demyn. Ohjaajaa kiinnostava sattuman ja onnen teema kiteytyi nizzalaisen uhkapelikasinon maailmaan, jossa päähenkilöä tulkitsi blondiiniksi muutettu Moreau. Pelaaminen on hänelle uskontoa, kasinot jumalan valtakuntia ja pelaajat enkeleitä.

Jacques Demyn toisen pitkän elokuvan nimi on ironinen: siinä viitataan Jacquelineen (Jeanne Moreau), joka sanoo pelaamisen olevan hänelle uskontoa, pelikasinoiden jonkinlaisia jumalan valtakuntia ja pelaajien enkeleitä. Tuohon ajatusrakennelmaan liittyy käsitys kasinoista jonkinlaisena paratiisina, muu maailma on helvettiä, joka tuo mukanaan infernaalista tuskaa, kuten huumausaineen käyttäjän vieroitusoireet. Elokuvassa tuntuu lähes herkeämätön neuroottisuuden ja hypnoottisuuden käsin kosketeltava ote. On suorastaan harvinaista, millaisella intensiteetillä elokuvan kaikki ainekset toimivat yhden teeman hyväksi ja miten kaikki turha on pelkistetty ja riisuttu pois. Silti Enkelten lahti on varsin yksikerroksinen teos verrattuna esim. Altmanin Täyskäteen, joka pelaamisen aihetta käsitellessään risteilee eri suuntiin ja syvyyksiin.

Demy on tässäkin elokuvassaan mieliaiheensa piirissä: ihmiset etsimässä onnea. Ihmiset eivät pelaa rahan vuoksi. Pelaaminen merkitsee päähenkilölle irtautumista menneisyydestä ja entisestä ympäristöstä ja samalla se on jatkuvaa yritystä täyttää henkilökohtaisen elämän tyhjyyttä. Peli on tie omaan elämään ja kaiken entisen unohduksen labyrintti. Jean ei kestä normaalia elämää, jossa ei ole vaaroja, yllätyksiä, vain pitkä elämä ilman poikkeamia. Hän on työssä pankissa, ja pakenee siis rahan ulottuvilta vielä lähemmäksi rahaa.

Ihmisten tunteet näyttävät tässä kokonaan eliminoiduilta. Kaikki puhe liittyy pelaamiseen. Toisiin ihmisiin otetaan yhteyttä vain kun on tarve saada uusi mahdollisuus pelaamiseen. Tärkeintä on selvitä ilman apua, alituinen maaninen tarve voittaa. Jacqueline on rauhaton kasinon ulkopuolella ja hän jopa pelaa yksin kaikki sunnuntait. Häneen sopii Jacques Prévertin runo: ”Aurinko ei paista…/niille, jotka kuolevat ikävään sunnuntai-iltapäivänä, / koska he näkevät, että tulee maanantai / ja tiistai, ja keskiviikko, ja torstai, ja perjantai / ja lauantai / ja sunnuntai-iltapäivä.”

Pelaaminen ja kaikki se, mitä se merkitsee yhdistää ihmistä kasinoissa. Side on luonteeltaan miltei seksuaalinen. Ihmisen voi saavuttaa ja hävitä pelissä. Suurin kiihoke on kuitenkin pyörimään lähtevä ruletti, pitkitetty jännittynyt odotus, kiihkeä laukeaminen pallon pysähdyttyä. Jacqueline on eronnut miehestään tämän tultua mustasukkaiseksi pelaamiselle. Jacqueline katsoo mieluummin pelureita kuin uimarantojen lihamarkkinoita. Jeanin mielestä nainen menisi pelimerkin takia vaikka kadulle.

Jean pakenee ”valheiden varjosta” väsyneenä ja kyllästyneenä numeroihin, uusien numeroiden pariin, numeroiden, joiden salaperäisyyttä Jacqueline rakastaa. Hän sanoo myös, ettei rakasta rikkautta, vaan loiston ja kurjuuden yhdistelmää, sitä että edellisenä päivänä voi ostaa miljoona-auton ja seuraavana päivänä kysyä, onko varaa yhteen viskiin.

Elokuva huipentuu kohtauksessa, jossa päähenkilöt alkavat keskustella siitä, mitä peli heille merkitsee. He tuntevat olevansa rikostovereita, moraalittomia moraalittomassa ympäristössä. Elokuvan räjähtävä loppu on tyypillistä Demyä: lopullinen ja kertakaikkinen ratkaisu. Tässä kohtaa visio tuntuu yltävän laajemmallekin tasolle kuin kahden pelurin yksittäiseksi kohtaloksi: se on näkemys todellisen elämän tärkeydestä, palaamisesta siihen.

– Jorma Moilanen