Amerikka ranskalaisittain (1958)

L'Amérique insolite/Det fantastiska Amerika
Ohjaaja: 
François Reichenbach
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Chris Marker • musiikki Michel Legrand
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
S
Kesto: 
93 min
Teemat: 
KÄÄNNEKOHTA: 1950-LUVUN RANSKALAINEN ELOKUVA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
elokuvaessee Yhdysvalloista * luento: Olaf Möller * vapaa pääsy
François Reichenbach, jonka polytonaalinen tuotanto näyttäytyy kalvona vanhan ja uuden välillä, tarjoaa elokuvassaan Amerikka ranskalaisittain (1958) Yhdysvalloista muotokuvan, jossa on aitoa ihmeen tunnetta ja mitä syvintä vanhan maailman neuvottomuutta.

François Reichenbach kertoo elokuvansa aluksi matkustaneensa Amerikassa 18 kuukautta, jolloin hänellä oli “pääsy kaikkialle, jopa vankiloihin… Mitään ei järjestelty elokuvaa varten. Halusin vain näyttää Amerikan, sen kovat säännöt ja röyhkeyden sekä sen työläät  toimintatavat, hyväuskoisuuden ja uskon sekä ikuiseen nuoruuteen että vapauteen, jota ilman tätä elokuvaa ei olisi voitu tehdä.” Marraskuussa 1958 Reichenbach kuitenkin antoi haastattelun, jossa kertoi omasta intohimoisesta suhteestaan Amerikkaan, maahan jossa oli työskennellyt sekä taidekauppiaana että taidekriitikkona ja josta hän oli tehnyt useita amatöörikameralla kuvattuja lyhytfilmejä. Reichenbach oli tullut näitä töitä esitellessään elokuva-alan työntekijöille tutuksi, yhtenä heistä ohjaajan serkku, elokuvan tuottanut Pierre Braunburger. Vähitellen Reichenbach halusi tuoda markkinoille suuren kokonaiskuvan, joka muodostuu tietysti satunnaisista tapahtumista, “niistä jotka palaavat mieleeni – halusin ottaa tähän elokuvaan Amerikan kansalaisen syntymästä kuolemaan, ei kumpaakaan luonnollisena tapahtumana vaan sattumuksina, joiden tekniikka voi muuttaa maailman kulun”…

Kun elokuva oli valittu Cannesin elokuvajuhlille Reichenbach kertoi näkemyksistään elokuvasta: “Aloitin elokuvan kokoamisen yli vuosi sitten ja se on saatu juuri valmiiksi… Olisin halunnut jättää esille kaiken… ilman alkua tai loppua…jonka katsomisen olisi voinut aloittaa mistä hyvänsä ja jonka olisi voinut huvin vuoksi lopettaa milloin tahansa… Omasta puolestani, pidän luonnoksista… Kaikki mitä teen on subjektiivista, ja se on syy, miksi muutin elokuvan otsikon “Epätavalliseksi Amerikaksi”. Puhun mieluummin epätavallisesta kuin siitä, että tämä olisi “Amerikka sellaisena kuin ranskalainen sen näkee”.”

Reichenbach korosti, että valintojensa vuoksi valmistunut elokuva ei ole dokumentti vaan raportti. “Sinä päivänä kun ostin kameran, tajusin että tämä instrumentti voisi hyvin korvata sen lahjakkuuden, jota minulla ei ollut kirjoittajana. Sillä sain ne ilmaisun keinot, jotka sopivat parhaiteen omaan luontooni, vieläpä aikaan sopivalla tavalla.

Vuonna 1963 Reichenbach korosti, että kyse ei ole cinema-véritéstä. Hän käytti ilmaisua “cinema-aventure”, elokuvaseikkailu, joka toi hänen mielestään esiin ajatuksen todistajuudesta, erityisesti ajan suhteen, siis ainoa elokuva-totuus, joka ei ole sama kuin Rouchilla vaan Leacockilla. Rouch sallii musiikin, joka muuttaa elokuvan ilmapiiriä, Leacock taas kieltää kaiken ulkopuolisen intervention: hänen parhain elokuvansa on Football, joka on täydellinentodistus Amerikasta. Sitä voi kutsua totuudeksi.

Reichenbach sanoi häviävänsä itse kokonaan. “Minun roolini on piilottaa itseni”. En halua muuttaa ihmisten kohtaloa, heidän käytöstään. Rouch tekee psykoanalyysia, minulla on nämä keskusteluni. Minun ainoa tehtäväni on laittaa elokuva liikkumaan. Siinä mielessä Reichenbach myönsi olevansa Rouchin “ohjaaja-kuvaaja”. Ilman kameraa “ei ole elokuvaa”, Reichenbach sanoi, “jos tuot siihen operaattorin, se on väärin.” Leikkaamisesta Reichenbach sanoi, että se on melkein pahempaa kuin kuvaaminen. Hän lainasi Jean Cocteauta, joka sanoi, että “kuvaaminen on sanoja ja leikkaaminen, se on lauseita.” Cocteau oli varoittanut Reichenbachia: “Sinä annat sanasi jollekin, joka tekee niistä lauseita, ja sitten ihmettelet, kun se ei jälkeenpäin näytä sinulta itseltäsi.”

Reichenbach oli kriittinen myös elokuvan tekstin tehnyttä Chris Markeria kohtaan. “Markerin teksti oli ihailtavaa, mutta hän psykoanalysoi minut. Huomasin, että minä, joka rakastan Amerikkaan, olinkin Amerikan vastaisen elokuvan tekijä”. Mutta Reichenbach tunnusti, ettei osaisi tehdä tekstiä. Se korostus, jolle Reichenbach antoi tilaa, tuli musiikista.

–­ Chris Markerin kommentaarisivustoja hyödyntäen tekstin kokosi: Jari Sedergren 2018