Yö kuuluu rakkaudelle (1958)

Les amants/Natten hör kärleken till
Ohjaaja: 
Louis Malle
Henkilöt: 
Jeanne Moreau, Alain Cuny, José Luis de Villalonga
Lisähenkilöt: 
kuvaus Henri Decaë • lavastus Bernard Evein, Jacques Saulnier
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
94 min
Teemat: 
JEANNE MOREAU
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
lisäksi 6 min sensuuripoistoja
Jeanne Moreaun modernisuuden löysi Louis Malle elokuvassa Hissillä mestauslavalle. Yö kuuluu rakkaudelle (1958) vahvisti löydön tulkinnalla avioliitossa elävästä rouvasta, joka löytää naiseutensa täyttymyksen uudella ja järisyttävällä tavalla. Sensuurikin valpastui; Suomessakin elokuvasta leikattiin kuusi minuuttia.

Louis Malle ohjasi ensimmäisen oman elokuvansa Hissillä mestauslavalle (1957) 25-vuotiaana. Sitä ennen hän oli työskennellyt Jacques-Yves Cousteaun alaisena kolmen vuoden ajan ja ohjannut tämän kanssa vedenalaista maailmaa käsittelevän dokumentaarin Hiljaisuuden maailma (1956), ja toiminut lyhyen aikaa myös Bressonin assistenttina elokuvassa Kuolemaantuomittu on karannut. Kun esikoinen oli kovaksikeitetty rikostarina, niin toisesta elokuvastaan Malle halusi tehdä täsmälleen päinvastaisen: ”kyynisyydestä vapaan, romanttisen ja lyyrisen rakkauselokuvan”. Hän sai erinomaisesta dialogistaan tunnetun kirjailijan Louise de Vilmorinin innostumaan Dominique-Vivantin pienoisromaaniin 1700-luvulta ja sen tarinaan kevytmielisen säätyläisnaisen rakkauden kokemuksista ja kokeiluista. Alkuteoksesta otettiin vain varsinainen tapahtumarunko, jonka ympärille Malle ja de Vilmorin kirjoittivat neljä eri käsikirjoitusversiota, muunnellen henkilösuhteita ja luonteita. Mallen kertoman mukaan tuloksena on ”juuri se elokuva, josta uneksin”.

Yö kuuluu rakkaudelle alkaa tutkielmana siitä seurapiirien ja yläluokan maailmasta, jossa Jeanne Tournier liikkuu. Hän on kahdeksan vuoden ajan ollut naimisissa varakkaan maaseutulehden omistajan kanssa, hänellä on tytär, pooloa pelaava rakastaja ja joukko henkeviä pariisilaisia ystäviä. Silti hän kokee elämänsä tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi, kunnes hänen ikävänsä äkkiä karistaa pois nuori opiskelija, jonka hän on tuntenut vain muutaman tunnin ajan. Rakkaus syntyy ja saa täyttymyksensä yhden ainoan yön kuluessa aviomiehen huvilan puutarhassa ja Jeannen makuuhuoneessa, ja aamunkoitto saattaa rakastavaiset kohti uutta ja tuntematonta tulevaisuutta.

Mallen näkemys rakkaudesta saattaa olla hiukkasen naiivi, mutta seuraelämän satiirissa on oma teränsä eikä voi kiistää, etteikö romanttisissa rakkauskohtauksissa olisi hienovaraista lyyrisyyttä ja vaikuttavaa suoruutta ja todenmakuisuutta Henri Decaën kameran impressionisesti ja vaimennetuin sävyin tallentamana. Ensi-illan aikoihin ne herättivät suurta huomiota (mm. Valtion elokuvatarkastamo leikkasi niistä parisataa metriä) ja saivat kiitosta esimerkkinä erotiikan täysikasvuisesta kuvauksesta. Jeanne Moreausta Malle sai irti suorituksen, joka syystä aloitti hänen kansainvälisen tähtiuransa.

Mallen elokuvan lähimpänä esikuvana on nähty Renoirin Pelin säännöt: miljöö, puitteet ja tunnelmat ovat samat eikä liene mikään sattuma, että palvelijahahmoa esittää molemmissa elokuvissa sama näyttelijä Gaston Modot, joka vie myös ajatukset Buñuelin ja Dalin surrealistiseen mestariteokseen Kulta-aika ja sen kuvaukseen hullusta, animaalisesta ja mahdottomasta rakkaudesta.

– Roy Armesin (The French Cinema Since 1946 II, 1970) ja muiden lähteiden mukaan