Kultakuume (1925)

The Gold Rush/Guldfeber
Ohjaaja: 
Charles Chaplin
Henkilöt: 
Charles Chaplin, Georgia Hale, Mack Swain, Tom Murray
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
72 min
Teemat: 
CHAPLIN: KULKURI 100 VUOTTA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
musiikki Chaplin
Täyteen mittaansa Chaplin kasvoi pitkissä komedioissaan. Kultakuume (1925) pohjasi tositapahtumiin 1890-luvun Klondykessa. Olemassaolon taistelun järkyttävät teemat toivat komediaan kaikupohjaa, ja käynnistyi ”mahdottoman rakkauden trilogia”.

Buster Keatonin Kenraalin (1926) ohella Kultakuume on mykän elokuvan ainoa koominen eepos. ”Kumpikin elokuva sai alkunsa ei ainoastaan yleisestä historiallisesta taustasta vaan erityisistä historian faktoista. Faktat olivat sitä paitsi vihaisia faktoja, karvaita faktoja.” (Walter Kerr). Historiallisen taustan mytologinen laajennus tuli kuin lahjana. Alaskan kultakuumeessa huipentui ja symboloitui luonnonvarojen käyttö ja valloitus.

Walter Kerrin näkökulmaa laajentaen huomataan Kultakuumeen nojaavan kolmeen historian vaiheeseen. Vanhin kerrostuma on Donnerin retkikunnan (the Donner Party) kohtalo vuosien 1846-47 Nevadassa ja Kaliforniassa. 87 pioneerista 47 selvisi hengissä lumen, eristyksen, janon ja nälän kourissa. Mokkasiinien syönti ja kannibalismi olivat eloonjäämisen edellytyksiä. Charles Chaplin oli lukenut C.F. McGlashanin kirjan History of the Donner Party (1879), josta 1922 oli julkaistu uusi painos. Elokuvan ulkokohtaukset filmattiin Truckeessa, lähellä Donnerin järveä ja solaa. (Mainittakoon, että Roman Polanski suunnitteli 1968-69 elokuvaa The Donner Party ja että tapahtumiin viitataan Stanley Kubrickin elokuvassa Hohto, 1980).

Klondyken kultakuume 1898, josta mm. Jack London on Alaskan-kirjoissaan paljon kertonut, oli Chaplinin ilmeisin lähtökohta. Alun perin inspiraatio aiheeseen syntyi Chilkootin solaa ja sen kullanetsijöiden rivistöä esittävästä valokuvasta. Elokuvan ensimmäiset otokset ovat dokumentaarisen tarkkoja reproduktioita vuosisadan lopun valokuvista.

Kultakuumeen valmistumisajankohta tulee ottaa huomioon. Kaksikymmenluvun hysteerinen noususuhdanne, jazz-ajan kiihko ja kurimus kummittelevat jossakin taustalla: teosta voi pitää Erich von Stroheimin Ahneuden (1924) koomisena rinnakkaisesityksenä.

Alaotsakkeensa mukaisesti Kultakuume on ”dramaattinen komedia”. Chaplinin taattua komediaa vakavoittavat eeppinen aihe, karu historiallinen tausta, satiiri ja rakkaustarina. Perusaiheena on nälkä, ruuan nälkä, kullan himo, rakkauden nälkä. Charlien molemmat nerokkaat pantomiimit liittyvät läheisesti ruokaan, syömiseen... Edellisessä numerossa jalkineesta, Charlien oikean jalan kengästä, tehdään syötävää. Jälkimmäisessä elesarjassa ruuasta, sämpylöistä, loihditaan balettitanssijattaren jalat. Elokuvan kauttaaltaan kehämäisessä rakenteessa kohtaukset havaitaan saman aiheen muunnelmiksi.

Chaplinin Alaska rinnastuu Cooperin erämaahan (Nahkasukka-sarja), Melvillen mereen (Moby Dick) ja Mark Twainin Mississippi-virtaan (Huckleberry Finnin seikkailut): ympäristö on eristetty sivilisaation piiristä, barbariaa esiintyy, miesten keskeinen ystävyys (ambivalentteine piirteineen) joutuu koetteille mutta kestää: elokuvan voisi lukea Leslie Fiedlerin silmälasien (Love and Death in the American Novel) lävitse!

Charlie esitellään kuilun reunalla – kannoillaan karhu, jota miekkonen ei edes huomaa. Loppuhuipennuksessa kullanetsijöiden hatara mökki roikkuu narun varassa jyrkänteen reunalla. Harold Lloydin suositut korkeuskammoiset tohellukset saattoivat haastaa Chaplinia antamaan panoksensa pelon komediaan.

-Matti Salo, 1988. Lähteitä: Cinema 4:2/Summer 1968, ss. 17-44 (käsikirjoitus); Walter Kerr: The Silent Clowns (1979); Donald W. McCaffrey (Ed.): Focus on Chaplin (1971); David Robinson: Chaplin: His Life and Art (1985); Julian Smith: Chaplin (1984); Stanley J. Solomon: The Film Idea (1972); George R. Stewart: Ordeal by Hunger: The Story of the Donner Party (1936, lis. painos 1960).