Nummisuutarit (1923)

Sockenskomakarne
Ohjaaja: 
Erkki Karu
Henkilöt: 
Axel Slangus, Heidi Korhonen, Kirsti Suonio, Adolf Lindfors
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Artturi Järvenluoma (Aleksis Kiven näytelmästä)
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
S
Kesto: 
88 min
Teemat: 
ALEKSIS KIVI
Kopiotieto: 
4K DCP (restauroitu KAVI 2017)
Lisätieto: 
piano Ilari Hannula
Erkki Karu toteutti mykkäelokuvana parhaan filmatisoinnin Aleksis Kiven Nummisuutareista (1923), josta tuli myös paras suomalainen mykkäelokuva. Käsikirjoituksen laati Artturi Järviluoma, paraatirooleissa olivat huippunäyttelijät Axel Slangus ja Adolf Lindfors, ja tulos oli lennokkaan kineettinen unineen, mielikuvineen ja takaumineen.

Bukolinen komedia Nummisuutarit perustuu Aleksis Kiven näytelmään. Kivi oli suomenkielisen näytelmäkirjallisuuden perustaja 1800-luvun puolivälissä, näytelmä on ollut suosittu alusta alkaen, ja se on filmattu kolme kertaa. Kaksi ääniversiota tuotettiin vuosina 1938 ja 1957. Kiinnostavaa kyllä mykkäversiota on arvostettu kaikkein korkeimmalle. Yllätys on siinä, että Kiven vaikutus perustuu mitä suurimmassa määrin kieleen – hänen rikas huumorinsa on hyvin verbaalista, ja hän paljastaa henkilöhahmojensa luonteen enemmän sanojen kuin tekojen välityksellä. Käsikirjoittaja Artturi Järviluoma oli puolestaan ajankohdan suosituimpiin kuuluvan näytelmän Pohjalaisia kirjoittaja. Hän laati elokuvasovituksensa Kiven näkemystä kunnioittaen mutta myös pyrkien tekemään yleisöön vetoavan elokuvan.

Nummisuutarit oli pitkään valmisteilla. Suomi-Filmi nojautui siinä edellisistä kunnianhimoisista elokuvahankkeistaan saamaansa kokemukseen, ja ruotsalaisia maalaisaiheisia elokuvia pidettiin esikuvina. Nähtiin vaivaa, että kuvauspaikat, ajoneuvot, vaatteet ja esineet olivat aitoja. Toiminta pyrittiin suurimmaksi osaksi kuvaamaan luonnollisissa miljöissä. Museaalista näytöstä välttäen tekijät onnistuivat saavuttamaan eletyn elämän tunteen. Todistamme vuosisataista elämäntapaa, joka on kauan sitten kadonnut.

Tapahtuma-aika on 1840-luku, ja kylä muistuttaa Kiven kotiseutua Nurmijärvellä. Nurmijärvi ei ollut tyypillinen suomalainen kunta vaan sijaitsi erityisen takapajuisessa laaksossa syrjässä Hämeenlinnan, Turun ja Helsingin valtateistä. 1840-luku oli pysähtyneisyyden aikaa. Pohjanmaalla riehuivat häjyt, ja alkoholismi oli jopa Suomenkin mittapuissa poikkeuksellisen laajaa. Vasta 1860-luvun lopun suuret nälkävuodet herättivät suomalaiset pysähtyneisyydestä. Kivi rakastaa henkilöitään, niin suppea, ahdas ja triviaali kuin heidän näköpiirinsä saattaa ollakin. Hänen laajasydäminen taiteellisen näkemyksensä löytää juuri tällaisesta piiristä arvokkuutta ja jopa pyhyyttä. Kiven teokset näyttävät meille Suomen sellaisena kuin se oli ennen kansallista heräämistä, sen uinuvan potentiaalin.

Suomalaisessa mykkäelokuvassa näyttelijät olivat usein puisevia tai ylielehtiviä. Nummisuutarit on poikkeus: on kuin luonnonmiljöö ja aidot asut saisivat heidät rentoutumaan, ja he tuntuvat nauttivan saadessaan esittää rakastettuja henkilöhahmoja. Näyttelijät olivat teatterimaailman arvostetuimpia. Axel Slangus tuli Svenska Teaternista; elokuvissa hän näytteli Nummisuutarin Eskon lisäksi Sven Tuuvaa Vänrikki Stoolin tarinoissa. Adolf Lindfors oli Suomen Kansallisteatterin Molière-spesialisti. Konrad Tallroth, Karrin rehti isäntä, oli myös huomattava elokuvaohjaaja sekä Ruotsissa että Suomessa.

Mehevien henkilöhahmojen ja lyyrisen luonnontunteen ohella Nummisuutarien vahvuuteen kuuluu taito liikkua rikkaasti monenlaisissa sieluntiloissa – muistoissa, haaveissa, juoppohoureessa, vertauksissa ja fantasioissa. Takaumaa ja flash-forwardia käytetään taitavasti. Näitä keinoja oli valmisteltu jo Suomi-Filmin edellisissa elokuvissa, ja Nummisuutareissa perinteisen suomalaisen mykkäelokuvan ilmaisu kohosi huippuunsa. Elämänilo ja tunne luonnon ja yhteiskunnan yhteydestä ovat Nummisuutarien kestävän viehätyksen lähteitä.

Artturi Järviluoma tiivisti kolmituntisen näytelmän tapahtumat ja henkilöt taidokkaasti puoleentoista tuntiin. Suomalainen katsoja tuntee näytelmän entuudestaan, mutta ulkomainen katsoja ei erota edes samanlaisiin vaatteisiin pukeutuneita henkilöitä toisistaan.

– Antti Alanen (Nordic Explorations Le Giornate del Cinema Muto, Sacile, 12.10.1999) 5.2.2014

 

Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus

Mykkäkomedia Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus (1920) on ensimmäinen tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Erkki Karun elokuva.

Suomen Biografi Oy:n huvinäytelmä Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus on huvittava ja vauhdikas", kiitti Iltalehden (18.2.1920) nimetön kirjoittaja. "Pääosan esittäjä Väinö Lehmus suoriutuu tehtävästään erinomaisesti. Erityisesti on omiaan herättämään huomiota valokuvaus. Kuvat ovat niin selvät ja kirkkaat, että niitten veroisia ei kotimaisen filmivalokuvauksen alalla tähän asti ole nähnyt. Uusi huvinäytelmä on varsin lupaava enne kotimaisen filmitaiteen kehittymisestä ulkomaisten parhaitten tuotteitten tasalle.

Entinen kiertuenäyttelijä ja kiertuenäyttämön johtaja Erkki Karu (1887–1935, alkujaan Erland Kumlander) toimi talvella 1919 tamperelaisen Sointu-elokuvateatterin vastaavana hoitajana. Seuraavana kesänä hän vuokrasi Helsingistä Suomen Biografi Oy:n palveluksessa olevan veteraanikuvaajan Frans Ekebomin ja kokeili kykyjään elokuvaohjaajana.

Näin syntyivät myöhemmän Suomi-Filmi Oy:n johtajan ensimmäiset kaksi elokuvaa, Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus sekä Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma. Elokuvien ulkokuvat otettiin Teiskossa ja sisäkohtauksia varten pystytettiin tamperelaisen raittiusyhdistys Taiston talon pihamaalle avokulissit. "Studiojaksot" voitiin näin toteuttaa luonnonvaloa hyödyntäen.

Kummankin elokuvan nimitehtävässä nähtiin näyttelijä Väinö Lehmus, muissa osissa ohjaaja itse, hänen puolisonsa Elli Karu (o.s. Kylmänen), entinen kiertuenäyttelijä hänkin, lavastaja Martti Tuukka sekä joukko nimeltä tuntemattomia Tampereen Teatterin näyttelijöitä.

Pituutta Ylioppilas Pöllövaaran kihlaukselle kertyi reilut kymmenen minuuttia. Elokuvaa esitettiin Suomen Biografi Oy:n ohjelmistossa yhdysvaltalaisen Ennustus-elokuvan (ohjaus Thomas H. Ince, naispääosassa Bessie Barriscale, 7-osainen rakkausdraama, "tehdas Paralta" = Those Who Pay, 1917) lisäkuvana. Esityskierros alkoi helsinkiläisestä Kino-Palatsista, jossa esitystä säesti kapellimestari L. Roosin johtama orkesteri.

– Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan