It Lives Again (1978)

Ohjaaja: 
Larry Cohen
Henkilöt: 
Frederic Forrest, Kathleen Lloyd, John P. Ryan, Eddie Constantine
Lisähenkilöt: 
musiikki Bernard Herrmann
Maa: 
USA
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
91 min
Teemat: 
JATKO-OSAHELVETTI
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
ei tekstitystä
Larry Cohenin It’s Alive -trilogian toisessa osassa It Lives Again (1978) periamerikkalaista arkea terrorisoivien hirviövauvojen määrä on kasvanut yhdestä kolmeen. Postuumisti sovitettujen Bernard Herrmannin katkelmien säestämä piruilu kiellettiin Suomessa. Robin Wood (Hollywood Vietnamista Reaganiin) kohotti teoksen yhdeksi 1970-luvun rikkaimmista kauhuelokuvista.

On tuskin sattuma, että kolme 1970-luvun lupaavimpiin kuuluvaa amerikkalaista ohjaajaa – Brian DePalma, Tobe Hooper ja Larry Cohen – ovat kaikki suuntautuneet kauhuelokuvaan. Toisin sanoen, on tuskin sattuma, että kiinnostavinta uutta elokuvaa on syntynyt juuri kauhuelokuvan alueella. Olen väittänyt, että amerikkalaisen kauhuelokuvan kehitystä voidaan tulkita kollektiivisen kansallisen alitajunnan kannalta. 1970-luvulla kauhuelokuvan perusainekset olivat kehittyneet sellaiselle asteelle, missä niiden piilomerkitykset olivat vihdoinkin käsitettävissä: ”kaksoisolennon” motiivi, ”hirviön” määrittely sen uhkaaman normaalisuuden tuotteena, kauhun sijoittuminen porvarillis-patriarkaalisen perheen ytimeen.

Robin Woodin, Richard Lippen ja Andrew Brittonin huomioita kolme tuntia elokuvan It Lives Again katselun jälkeen: ”Odotimme elokuvan olevan pelkkä uudelleenlämmitys elokuvasta It’s Alive, mutta se osoittautuikin yhdeksi 1970-luvun rikkaimmista kauhuelokuvista. Se vahvistaa käsitystä Cohenista älykkäänä, johdonmukaisena ja merkittävään kehitykseen kykenevänä ohjaajana. Seuraavassa viisi alustavaa huomiota siitä”:

    1. Teos on juurtunut syvästi amerikkalaisen kauhun perinteeseen. Siinä on viittauksia (ilman vähintäkään imitaatiota tai eklektisyyttä) elokuviin Frankenstein, King Kong, The Thing, Linnut ja Rosemaryn painajainen. Se korostaa näin kauhuelokuvan materiaalin pohjimmaista yhtenäisyyttä, niin heterogeenisiltä kuin yksittäiset elokuvat saattavatkin näyttää.

    2. Cohenin tuotannon yleissuuntaus on ollut johtaa katsojaa kohti ”hirviön” toiseuden tunnustamista, selvemmin ja eriytyneemmin kuin teoksen henkilöhahmoille itselleen. Tässä suhteessa It Lives Again on olennaisesti kehittyneempi kuin It’s Alive: se dramatisoi eriytyneemmin myös henkilöhahmojen omia reaktioita hirviöön. Siksi se kuuluu kauhuelokuvista inhimillisimpiin ja edistyksellisimpiin, ilman että hirviön kammottavuutta olisi pehmennetty.

    3. Cohenin teokset ovat tukevoituneet huomattavasti: luonnoksista on tullut viimeisteltyjä teoksia, pohditumpia, hiotumpia, mise-en-scèneltään harkitumpia, kerronnaltaan mutkikkaampia.

    4. Hirviölapseen kytkeytyviä mielleyhtymiä on kehitelty huomattavasti perinpohjaisemmin kuin elokuvassa It’s Alive. Vauvat ovat yhtäältä raakoja ja tuhoavia ja toisaalta (ehkä) korkeampia olentoja, evoluution uusi vaihe. Tällä on useita rikkaan ambivalentteja seurauksia: a) Vauva rinnastetaan sekä kalkkarokäärmeeseen että kyyhkyseen. Se luonnon kaksijakoisuus, joka pidettiin Murnaun Nosferatussa tiukasti erillään, yhdistyy Cohenin hirviövauvassa; b) Alun ja lopun syklisyys: sekä alussa että lopussa isä yrittää hyvittää osasyyllisyyttään lapsensa kuolemaan ja toivottaa samanlaista lasta toiselle pariskunnalle; c) Yleisön monimielinen asenne sekä vauvaan että sen vanhempiin; d) Hämmentävät subjektiiviset otokset ”vauvan näkökulmasta” asettavat katsojan äkkiä ”toiseen” asemaan. Kaksi tuokiota kohoaa vahvasti esiin: vauvan täysin vääristynyt ensisilmäys isästään ja huippukohdan subjektiivinen kuva, jossa isä ampuu vauvansa (suoraan päin kameraa).

    5. Vanhempien välisiä suhteita on kehitelty huomattavasti ilmeisemmiksi kuin elokuvassa It’s Alive. Lapsen syntymä herättää vaimossa seksuaalista infoa ja pelkoa, jotka tuntuvat olevan hälvenemäisillään ”perheen jälleenyhdistymiskohtauksessa”, kun hän taivuttelee puolisoaan hyväksymään vauvan, mutta jotka todellisuudessa hälvenevät vasta kun mies ampuu vauvan (ainoa kerta syntymän jälkeen kun pariskunta syleilee toisiaan).

– Robin Woodin mukaan (“The World of Gods & Monsters: The Films of Larry Cohen”, teoksessa American Nightmare. Essays on Horror Film, 1979) AA 16.12.1989