Elämä on kaunis (2000)

Les Glaneurs et la glaneuse/Efterskörd
Ohjaaja: 
Agnès Varda
Lisähenkilöt: 
kuvaus Stéphane Krausz
Maa: 
Ranska
Tekstitykset: 
English subtitles
Ikäraja: 
S
Kesto: 
82 min
Teemat: 
AGNES VARDA
DOKUMENTTIELOKUVAN HUIPUT
Kopiotieto: 
35 mm
Lisätieto: 
dokumenttielokuva kulutusyhteiskunnasta
Elämä on kaunis (Les Glaneurs et la glaneuse, 2000) oli välitön menestys. Kuvatessaan tavaraan tukehtuvan kulutusyhteiskuntamme kierrättäjiä, keräilijöitä, maanviljelijöitä ja maanomistajia Varda loi fantastisen omakuvan itsestään niin ihmisenä kuin taiteilijana.

Agnès Vardan dokumenttielokuva Les Glaneurs et la glaneuse (Suomen tv-esityksessä Elämä on kaunis) sai nimensä ja lähtöideansa Jean-Francois Millet'n kuuluisasta maalauksesta "Les Glaneurs" eli "Tähkänpoimijat" (1857), josta ohjaaja laajentaa aiheensa käsittelemään kaikkea tämän päivän "poimintaa", muiden jäljelle jättämien tuotteiden talteenottoa ja kierrätystä. Ranskan laki vuodelta 1554 sallii ihmisten poimia pelloilta ja puutarhoista sadonkorjuun jäljiltä jääneet tuotteet, vihannekset, hedelmät, viinirypäleet, jopa osterit. Käytöstä poistettuja tavaroita voi vastaavasti viedä kaduilta ja kaatopaikoilta. Varda liikkuu nykyisen kertakäyttökulttuurin ja kierrätyksen maailmassa ja tapaa ihmisiä, jotka ovat omistautuneet tälle "poiminnalle", keräilylle, kierrätykselle. Toiset keräävät jätteitä lautaselleen, toiset taideteoksiinsa.

Elokuvan alkuperäisen nimen "la glaneuse" on Varda itse, joka kuvaa ja haastattelee näitä poimijoita sekä samalla poimii heistä ja heidän elämäntavastaan aineksia omaan kulttuurikriittiseen taideteokseensa. Vardan lähestymistapa on eräänlaista "subjektiivista dokumentaaria", hänellä on kyky saada ihmiset avautumaan samalla kun hän panee likoon myös itsensä ja korostaa omaa henkilökohtaista panostaan ja tilannettaan 70-vuotiaana elokuvantekijänä, vanhenevana naisena, joka pohtii kaiken katoavaisuutta. Varda on kuvannut dokumenttiaan pienellä digitaalikameralla, niin pienellä, että toisella  kädellä voi kuvata toista kättä, kuten hän ihmetteleekin. Uusi tekniikka ei kuitenkaan ole Vardalle mikään itsetarkoitus, hänen mukaansa "kaikki tämä puhe digitaalisesta teknologiasta on vailla ymmärrystä siitä, että kyseessä on vain kuvauksen ja leikkauksen työkalu".

Huolimatta vakavasta aiheestaan ja sisältämistään perimmäisistä kysymyksistä Vardan elokuva on kaukana ryppyotsaisesta kulttuurikritiikistä: Les Glaneurs et la glaneuse on hauska, ihmisläheinen ja lyyrinen puheenvuoro tärkeistä asioista, mutta myös kompleksinen taideteos ja poliittinen kannanotto. "Se ei ole mikään kova dokumentti", Varda on korostanut. "Se käsittelee todellisuutta tavalla joka on kiinnostavaa, tavalla joka korostaa kauneutta. Niin epämuodikasta kuin se saattaakin olla ja niin oudolta kuin se saattaankin näyttää yhteiskunnallisessa dokumentaarissa, minä pidän kauneudesta. Kenties olen ikääntyessäni vapautunut käyttämään uusia ja erilaisia sävyjä. Niinpä en tätä elokuvaa tehdessäni nähnyt mitään syytä salata sitä, että rakastan maalaustaidetta tai että puhun itsestäni siinä missä muistakin."

Les Glaneurs et la glaneuse palkittiin Euroopan parhaana dokumenttielokuvana ja se menestyi pokkeuksellisen hyvin myös Ranskan elokuvateattereissa. Niinpä Varda päätti palata aiheeseen ja jatkoi dokumentissa Deux ans après ("Kaksi vuotta myöhemmin") tutkimusmatkaansa keräilyn maailmaan ja tapasi uudellen eräitä ensimmäisen dokumentin henkilöitä kuten pelkällä jätteiden keräilyllä elävän Alainin ja psykoanalyytikko Jean Laplanchen. Uudessa elokuvassaan Varda kohtaa myös joitakin innostuneita katsojia, jotka ovat ottaneet häneen yhteyttä ensimmäisen elokuvan johdosta. Jälleen on kysymys Vardan persoonallisesta, runollisesta visiosta, kuvien, tekstien ja maalausten vuorovaikutuksesta, ajan kulumisesta, kulttuurin kerrostumien vuoropuhelusta.