Piukat paikat (1959)

Some Like It Hot/I hetaste laget
Ohjaaja: 
Billy Wilder
Henkilöt: 
Marilyn Monroe, Tony Curtis, Jack Lemmon, George Raft, Pat O'Brien, Joe E. Brown
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
119 min
Teemat: 
BILLY WILDER
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Gangstereita naisten hepenissä pakoilevia muusikoita esittävät Tony Curtis ja Jack Lemmon tarjoavat hulppeaa tukea rakkaudessa pettyneelle mutta sitä – ja miljonäärimiestä – etsivälle Marilyn Monroelle. Tilannekomiikan, slapstickin ja nokkelan sanailun lisäksi Billy Wilderin Piukat paikat (1959) sisältää traagista juonnetta kuten hyvän komedian kuuluukin ja nousee ”miehet mekoissa” -hauskuttamisen yläpuolelle.

Piukoissa paikoissa Billy Wilder kulki tabujen rajamailla, ja yhteistyö Marilyn Monroen kanssa kävi kummankin hermoille, mutta tuloksena oli amerikkalaisen komedian siihen asti suurin menestys.

Elokuvassa mikään ei ole miltä se näyttää. Ruumisauto on gangsterien kulkuneuvo, arkussa on whiskylasti, gangsterien kokous naamioidaan italialaisen oopperan ystävien kongressiksi. Kaikki asetelmat, varsinkin sukupuolia koskevat, kiepsahtavat nurin; huimaavassa syöverissä tabut kaatuvat kumoon.

Naiseksi pukeutuminen on kulunut vitsi. Huvi on tavallisesti siinä, että vaatteet eivät sovi, mutta Piukkojen paikkojen vitsi on hämmentävämpi: pukeutuminen onnistuu. Ristiinpukeutumisen pellemäisyys on pääaiheena vain lyhyessä johdatuksessa asemalaiturilla hamepukuisten miesten valittaessa: “Onpa vetoista – he vilustuvat varmasti tuon tuostakin”. Elokuvan edetessä ja miespäänäyttelijöiden esiintyessä koko ajan naisina päästään yllättävämpiin paljastuksiin.

Wilder tuntuu väittävän, että monet miehekkyyden ja naisellisuuden piir­teet ovat yhtä löyhän keinotekoisia kuin vaatteetkin. Joe / Josephine, röyhkeästi kavereitaan ja tyttöystäviään hyväksikäyttävä saksofonisti, joutuu ensi kertaa elämässään omaksumaan “naisnäkökulman”. Vietelläkseen Sugar Kanen hän omaksuu toisenkin valehahmon miljonäärinä, ja siinäkin osassaan hän heittäytyy “naisellisesti” passiiviseksi, vieläpä impotentiksi; muutos ulot­tuu sellaisiinkin yksityiskohtiin kuin musiikkimakuun (“Some like it hot, but I prefer classical music”). Pirullisen juonen tarkoitus on lietsoa Sugar aktiiviseksi osapuoleksi, viettelijäksi, joka “parantaa” impotenssin kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Basisti Jerry / Daphne, kumppanusten “naisellisempi” osapuoli, vihaa muodonmuutosta aluksi synkimmin, kun öisessä junassa tarjoutuu käden ulottuville kokonainen makuuvaunullinen kiellettyjä hedelmiä. Hän joutuu hokemaan itselleen: “Olen nainen, olen nainen – olisinpa kuollut”. Mutta Sugar Kanea mallinaan käyttäen hän omaksuu naisen osan täydellisesti, ja saatuaan miljonää­rin kavaljeerikseen hän joutuu muistuttamaan itselleen: “Olen mies, olen mies – olisinpa kuollut.” Valloituksellaan Daphne itse asiassa päihittää esikuvansa – edes tunnustus oikeasta sukupuolesta ei muuta asiaa, sillä sen kuultuaan miljonääri toteaa tyynesti: “Kukaan ei ole täydellinen”.

– Antti Alanen 1979 / 1989