Barfly (1987)

Ohjaaja: 
Barbet Schroeder
Henkilöt: 
Mickey Rourke, Faye Dunaway, Alice Krige, Jack Nance
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Charles Bukowski
Maa: 
USA
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
100 min
Teemat: 
HOMMAGE À ANTTI LINDQVIST
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
suomennos Antti Lindqvist
Charles Bukowskin omaelämäkerralliseen käsikirjoitukseen perustuvan Barflyn (1987) Henry Chinaski (Mickey Rourke) on elämäntapa-alkoholisti ja kirjailija. Henry saa ryyppytoverin ja ymmärtäjän Faye Dunawayn tulkitsemasta Wandasta. Elokuva esitettiin Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa.

Ranskalainen Barbet Schroeder (s. 1941) joutui aikoinaan kamppailemaan kovasti saadakseen tuottaja Menachem Golanilta lisää rahaa elokuvansa Barfly – baarikärpänen (Barfly, 1987) keskeytyneisiin kuvauksiin. Nälkälakon osoittauduttua tehottomaksi hän meni Golanin toimistoon mukanaan Black & Decker -pistosaha ja ilmoitti asianajajalle järsivänsä sormensa poikki yhden kerrallaan ellei taaloja ala tippua.

Charles Bukowskin käsikirjoittama Barfly on rupisen tragikoominen, vanhan viinan katkuinen irvistys amerikkalaiselle unelmalle, onnen kultahäkkien tavoittelulle. Los Angelesin laitapuolilla kuljeksivan tarinansiivun päähenkilö Henry Chinaski (Mickey Rourke) on työtön pummi, huikilla huiniva kirjailija, jonka mielestä juominen vaati enemmän lahjoja kuin juomattomuus.

Kapakoissa, kaduilla, takapihoilla ja sängyssä nuokkuvan Barflyn ytimenä on Chinaskin suhde kahteen tyystin erilaiseen naiseen. Wanda (Faye Dunaway) on keski-ikään ehtinyt takavuosien kaunotar, jolle viina maistuu samassa tempossa kuin Henryllekin. Kirjallisuuslehden söpö ja rikas kustantaja Tully (Alice Krige) taas yrittää suistaa miehen kulttuurin kermanekkaan, mutta aikansa herkkuja maiskuteltuaan tämä palaa marginaaliin, kotikapakkaan tappelemaan.

Neonvaloissa kylpevä Barfly – baarikärpänen on taitavasti hyödynnettyjen miljöiden ja erinomaisten näyttelijäsuoritusten hallitsema elokuva, jonka hienoisen romanttinen suhtautuminen juoppouteen ei tietenkään riemastuta kaikkia katsojia. Bukowskin rujon maailmankuvan Schroeder tavoittaa joka tapauksessa vastaansanomattomasti.

– Antti Lindqvist (Katso! 45/1993)