Rukous (1967)

Vedreba/Bönen
Ohjaaja: 
Tengiz Abuladze
Henkilöt: 
Spartak Bagashvili, Rusudan Kiknadze, Ramaz Tshhikvadze
Lisähenkilöt: 
musiikki Nodar Gabunija
Maa: 
Neuvostoliitto
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K7
Kesto: 
76 min
Teemat: 
ELOKUVAN HISTORIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Vazha Pshavelan runoista • georgiankielinen
Neuvostoliitossa suojasään vapaammat tuulet vaikuttivat myös eri tasavalloissa. Georgialaisen Tengiz Abuladzen upein teos Rukous (Vedreba, 1967) perustui runoilija Vazha Pshavelan aiheisiin. Kuvasommittelu, runo ja musiikki kasvoivat harvinaiseksi elokuvalliseksi synteesiksi.

Tengiz Abuladze (1924–1994), Georgian Neuvostotasavallan ansioitunut kansantaiteilija, on yksi Georgian suurista ohjaajista. Eisensteinin suosituksesta hän alkoi elokuvaopinnot Moskovassa ystävänsä Revaz Tsheidzen kanssa Sergei Jutkevitshin ja Mihail Rommin ohjauksessa. Tsheidzen kanssa hän teki esikoiselokuvansa Lurdzha Magdany ("Magdanin aasi", 1955), ja sen jälkeen ensimmäisen itsenäisen elokuvansa Tshuzhyje deti / Kaipuu (1958). Niiden tuoreessa lähestymistavassa nähtiin yhtäläisyyksiä italialaiseen neorealismiin. Kaipuu on neuvostoelokuvan suojasään kauden parhaimmistoa. Abuladzen seuraava teos Ja, babushka, Iliko i Ilarion / Minä ja hassu sukuni (1963) oli humoristinen perhekronikka. Molba (1967/68) oli Abuladzelle suuri haaste, Tarkovskin ja Paradzhanovin mullistavien teosten sukuinen visionäärinen työ. Samantapaista linjaa hän jatkaa elokuvassa Drevo zhelanija / Toiveitten puu (1977) sekä vuonna 1984 valmistuneessa teoksessa Katumus / Monanieba, jota hän pitää Molban aloittaman trilogian päätösosana. Abuladzen Suomessa esitetyt teokset nähtiin viimeisiä lukuunottamatta venäjäksi dubattuina tai monotonisesti päällepuhuttuina.

Molba on 1800-luvun georgialaisen runoilijan Vazha Pshavelan aiheiden inspiroima teos. Sen molemmat episodit käsittelevät ikivanhaa verikoston perinnettä. Ensimmäinen tarina kertoo heimosta, joka ajaa takaa eri osasta maata tullutta miestä. Verikoston kirous lankeaa hänen päälleen siksi, että joku hänen sukulaisistaan oli kerran sekaantunut murhaan. Toisessa jaksossa vuorille eksynyt metsästäjä etsii turvapaikkaa oudosta kylästä. Jälleen ilman omaa syytään hänet todetaan vuoristolaisen verikoston kirouksen alaiseksi. Koko kylä käy oikeutta häntä vastaan, ja hänet tuomitaan kuolemaan.

Juoniaines on riisuttu luurangoksi; Pshavelan säkeiden virittämänä Molba kasvaa sisäiseksi matkaksi. Aleksandr Antipenko vangitsee scopekuvaansa majesteetillisia maisemia, ikivanhoja linnoja ja kyliä, vuoristoja ja vesiputouksia. Kuva on jatkuvasti ylivalotettu, mikä tuo teoksen visuaaliseen ilmeeseen surreaalista terävyyttä. Mustavalkokuvaus on kristallista, kontrastit voimakkaita, kuvarajaukset tyyliteltyjä.

Yhtäläisen huimaa ja uhkeaa on Molban musiikki. Sinfoniaorkesteri malttaa pysytellä mietteliään vaimeana kohotakseen tarvittaessa antamaan täydellä voimalla pontta.

Molba kuuluu harvinaisiin yrityksiin luoda puhdasta elokuvaa. Kuva, kompositio, runonsäkeet ja musiikki kasvavat sellaiseksi vain elokuvalle mahdolliseksi synteesiksi, josta Abuladzen nuoruuden inspiroija Eisenstein olisi innostunut.

– Antti Alanen 1987 [SEA esitti elokuvan Orionissa ennen kuin se sai Suomen ensi-iltansa. AA 3.4.2008]