Cherbourgin sateenvarjot (1964)

Les Parapluies de Cherbourg/Paraplyerna i Cherbourg
Ohjaaja: 
Jacques Demy
Henkilöt: 
Catherine Deneuve, Nino Castelnuovo, Anne Vernon
Lisähenkilöt: 
musiikki Michel Legrand
Maa: 
Ranska/BRD
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja: 
S
Kesto: 
92 min
Teemat: 
50 VUOTTA SITTEN - SUKUPOLVENVAIHDOS
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Ohjaaja Jacques Demyn, säveltäjä Michel Legrandin ja lavastaja Bernard Eveinin yhteistyö huipentui rakastetussa, kokonaan lauletussa värimusikaalissa Cherbourgin sateenvarjot (1964), jossa "se tavallinen tarina" sai lumoavan tulkinnan, ja naispääosassa säteili Catherine Deneuve.

Eletään marraskuuta 1957 ranskalaisessa pikkukaupungissa Cherbourgissa. 17-vuotias Geneviève (Catherine Deneuve) on rakastunut ensi kertaa elämässään ja tapailee äidiltään (Anne Vernon) salaa 20-vuotiasta poikaystäväänsä Guyta (Nino Castelnuovo). Koska vuoden 1968 tapojen ja tabujen vallankumoukseen on vielä aikaa, mistään avoliitosta ei voi olla puhettakaan, vaan nuoret haaveilevat avioliitosta ja yhteisistä lapsista. Mutkana matkassa on Guyn nuoruus (hän ei ole vielä suorittanut kaksivuotista asevelvollisuutta), sekä ammatti, sillä työskentely huoltoasemalla ei ole rouva Emeryn mielestä riittävän onnen tae hänen tyttärelleen. Silla vaikka hän rouva Emery onkin jatkuvassa pulassa veroineen ja velkoineen, hän on kuitenkin sateenvarjokaupan omistajana saanut jo jalkansa pikkuporvaristoon, ja ranskalaisten perinteitten mukaisesti hän tietystikin toivoo tyttärensä liitollaan vain vahvistavan perheen asemaa.

Guy puolestaan asuu vanhan, sairaan kummitätinsä (Mireille Perrey) luona, jossa häntä ympäröi rakkauden ja ymmärtämyksen ilmapiiri. Perhekuvioon, joka etäisesti tuo mieleen Bressonin Pickpocketin, kuuluu myös kummitädin hoitaja Madeleine (Ellen Farmer), joka salaa ja toivottomasti rakastaa Guyta. Genevièven ja Guyn auvoisesti alkaneen rakkaustarinan katkaisee Algerian sota, ja Guyn palvelukseenastumismääräys. Aika, suru, yksinäisyys, odottamaton raskaus – ja äidin hellittämätön painostus alkavat syödä Genevièven tunteita. ”Ikuisen rakkauden” sijasta hän turvaa elämänsä ja suostuu vaimoksi rikkaalle timanttikauppiaalle Roland Cassardille (Marc Michel), joka on jo pelastanut hänen äitinsä veloista ja joka Lolan hylkäämänä ymmärtää Genevièven tuskaa. Kun Guy keväällä 1959 palaa sodasta polvestaan vammautuneena, hänen nuoruutensa Cherbourg on mennyttä: Geneviève on muuttanut pois perheineen, sateenvarjokaupassa myydään runottomasti pesukoneita, kummitäti kuolee, työpaikasta tulee potkut. Vain Madeleine on uskollisesti paikalla, ja hänen kanssaan Guy solmii ”järkiavioliiton”. Loppunäytöksessä joulukuussa 1963 Geneviève ja Guy tapaavat yllättäen lumisateisena iltana Guyn huoltoasemalla. Heillä ei ole enää mitään sanottavaa toisilleen - tai niin pakahduttavan paljon, että siihen ei ole edes sanoja.

Cherbourgin sateenvarjot on vuonna 1990 kuolleen Jacques Demy ensimmäinen musiikkielokuva, ”laulettu elokuva”, joka on sukua realistiseksi oopperaksi kutsutulle oopperatyylille. Demyn mielestä elokuva taiteenlajina on lähellä musiikkia (hän puhuu mm. Bressonin musikaalisesta tavasta käsitellä ”eleitten balettia”), ja hänelle vuosia jatkunut yhteistyö säveltäjä Michel Legrandin kanssa oli erittäin hedelmällistä. Demyn näennäisen runollisessa maailmassa myös lavasteet, puvut, värien leikki olivat tärkeitä, ja elokuva elokuvalta hän rakensi universumiaan nantesilaisen nuoruudenystävänsä, lavastaja Bernard Evenin kanssa.

Jacques Demyn uralla Cherbourgin sateenvarjot oli yksi suurimpia yleisömenestyksiä, ja se voitti mm. Cannesin festivaalien pääpalkinnon. Mutta Demyn maailma, jota hän oli lapsesta saakka rakennellut nukketeattereidenkin avulla, oli liian suljettu, liian ”naiivi” 1970-luvun Ranskalle, ja niin hän joutui paitsioon melkein kymmeneksi vuodeksi. Une chambre en ville (Huone kaupungissa) vuodelta 1982 on jälleen ”laulettu elokuva”, mutta siinä pastellisävyt ovat vaihtuneet verenkarvaiksi, ja elämän julmuus, joka on Demyn jokaisen aiemmankin elokuvan pohjavireenä, purskahtaa pidäkkeittä näkyviin.

Jacques Demyn arvostamia ohjaajia ja oppi-isiä olivat mm. Max Ophuls, Jean Cocteau, Jean Renoir, Robert Bresson, ja heidän vaikutteitaan voikin löytää hänen elokuvistaan. Mutta uransa alkuvaiheissa hän työskenteli myös dokumentaristi Georges Rouquerin kanssa, ja – niin hämmästyttävältä kuin se saattaa kuulostaakin – Cherbourgin sateenvarjoja pidetään myös varsin realistisena ranskalaisen pikkukaupungin ja pikkukaupunkilaisten kuvauksena. Se liikkuu kauppojen ja kahviloiden, työn ja arjen maailmassa, se puhuu banaalia ranskaa, jossa raha sotkeutuu kaikkeen. Alun näennäisen leikkivät, tanssivat sateenvarjot ovat loppujen lopuksi se piiri, johon kunkin ihmisen elämä supistuu hänen etsiessään turvaa – jopa kaihoamaansa rakkauttakin vastaan. (”Sinä puhut hänestä kuin sateenvarjosta”, tokaisee jo varhain illuusiottomaksi kapeneva Geneviève, kun äiti esittelee hänelle timanttikauppiaskosijan etuja!)

Jacques Demylle tärkein elokuvien aihe oli rakkaus. Mutta todellinen rakkaus väistää aina hänen henkilöitään. Cherbourgin sateenvarjoissa aiheena oli myös uskottomuus: ikuista rakkautta vannonut Geneviève ei kestäkään arjen paineita. Hänen petoksensa alkaa jo oikeastaan eron hetkellä asemalla, jolloin hän itkee vain omaa yksinäisyyttään, omaa elämisenpelkoaan. Demy näyttää Genevièven kohtalossa jälleen mestarillisesti, kuin ohimennen, yksilöiden sisäistämät ympäristön kahleet: Geneviève ja hänen äitinsä elävät liki erakkoina, omillaan, silti heidän käytöstään ja tärkeimpiä päätöksiään ohjailee ahdistus siitä, ”mitä ihmiset sanovat”. Yksi elokuvan päähenkilöistä, sen todellinen kohtalo, on Algerian sota. Tuottajat olisivat halunneet poistettaviksi kaikki siihen liittyvät viittauksetkin ”näin kauniista elokuvasta”. Mutta Demylle kauneus ei koskaan ollut vain koristeellista rekvisiittaa, sekin kuului hänen mielestään saumattomasti tähän julmaan maailmaan, jossa ihmiset kamppailevat päästäkseen mahdollisimman lähelle unelmiaan. Ja niin Demyn näennäisesti saippuakuplan kaltainen elokuva on niitä ainoita ranskalaisia elokuvia – tähän päivään asti! – joka on puhunut ranskalaista yhteiskuntaa kipeästi vihlaisseessa Algerian sodasta ja sen vaikutuksista yksittäisten ihmisten elämään.

Catherine Deneuvelle Cherbourgin sateenvarjot oli paitsi taianomainen nuoruudenkokemus, myös ratkaiseva käänne, sillä hänen mielestään nimenomaan Jacques Demy näki hänet näyttelijänä, ja sai hänet lopullisesti valitsemaan uransa. Elokuvan sanatonta surua, peruuttamattomia valintoja, ihmisten perusyksinäisyyttä ja perusvierautta huokuva loppukohtaus on samalla enteellinen Deneuven oma uran kannalta: hänen on myöhempinä vuosinaan ollut varsin vaikea irrottautua kauniin, täydellisen, turkkiin pukeutuneen naisen roolistaan.

– Satu Laaksonen (1991) – Lähteitä mm. Cinéma  81 No 271-272, Ecran 75/39, Kosmorama 119/1974, Cahiers du Cinéma No 438 / décembre 1990