Tappava totuus (1982)

The Killing of America
Ohjaaja: 
Sheldon Renan, Leonard Schrader
Maa: 
USA/Japani
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
96 min
Teemat: 
STRANGER THAN FICTION
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Arvostettu käsikirjoittaja Leonard Schrader (Hämähäkkinaisen suudelma) ideoi hyytävän kompilaation Tappava totuus (The Killing of America, 1981), joka käyttää henkirikosten kuvia tiukempien aselakien vaatimiseen. Lähikuvaan pääsevien patologisten tapausten listalta löytyvät muun muassa John Wayne Gacy, Ed Kemper, Ted Bundy, David ”Son of Sam” Berkowicz ja Jim Jones.

Vaikka Tappava totuus -dokumentin kreditoitu ohjaaja on Sheldon Renan, siihen on suhtauduttu monesti Leonard Schraderin (1943–2006) teoksena. Schrader käsikirjoitti yhdysvaltalaisen väkivaltakulttuurin läpileikkauksen vaimonsa Chieko Schraderin kanssa ja ilmeisesti kokonaisuus sai lopullisen muotonsa hänen johdossaan. Työryhmän maineikkain jäsen Leonard oli ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Schraderin veli ja yhteistyökumppani sekä Oscarista kilpaillut Hämähäkkinaisen suudelman (1985) käsikirjoittaja.

Schraderit kuuluivat 1970-luvun Hollywoodin nuoren polven vakavamieliseen ja filosofiseen siipeen. Michiganissa kasvaneiden veljesten lapsuutta varjostivat ankara kalvinistis-kristillinen kasvatus ja aina ulottuvilla olleet tuliaseet, joilla heidän setänsä ja kaksi serkkuaan ampuivat itsensä. Paul Schraderin mutkikas suhde aseisiin kiteytyi hänen käsikirjoittamansa Taksikuskin (1976) Travis Bicklen hahmossa. Presidenttiehdokkaan salamurhaa hautova sotaveteraani ei ole kaukana Tappavan totuuden sosiopaateista; heitä erottaa lähinnä faktan ja fiktion ero. Molemmissa elokuvissa verenvuodatuksen keskeisenä syynä näyttäytyy syrjäytyneiden tarve päästä esille, saada huomiota itselleen ja näkemyksilleen äärimmäisin keinoin.

Liudan kuuluisia massa- ja sarjamurhaajia (Ted Bundy, Ed Kemper, Wayne Henley, Charles Whitman...) esittelevä dokumentti on avoimesti aseenkanto-oikeuden rajoittamisen kannalla ja tässä suhteessa Michael Mooren Bowling for Columbinen (2002) edeltäjä. Toisin kuin Moore, Tappava totuus ei hae synkkien surmatilastojen ja yleisen turvattomuuden syitä USA:n ja muiden valtioiden vertailulla eikä viljele keventävää satiiria. Se on kuitenkin tyylillisesti ehjempi kokonaisuus, jota voi katsoa aavemaisena kansakunnan sielunmessuna. Elokuvan rahoitus löytyi tilastollisesti maailman väkivallattomimpiin maihin kuuluvasta Japanista.

Tappava totuus poikkeaa mondo-dokumenttiperinteestä siinä, että sen autenttisissa uutiskuvissa ei ole lainkaan epäilyttävän sepustuksen makua. Silti elokuva on joiltain osin tyypillinen 1980-luvun alun mondo: tuolloin kuolema ja Yhdysvaltain kulttuuri olivat nousseet lajin keskiöön. Romano Vanderbesin Tämä on Amerikka -sarjan tavoin Tappavaa totuutta on esitetty enimmäkseen USA:n ulkopuolella; muutamat ilmaisnäytökset New Yorkissa 1982 lienevät sen toistaiseksi ainoat julkiset Yhdysvaltain esitykset.

Marko Järvinen ohjasi 1980-luvun lopulla videopajaprojektina Tappavan totuuden suomalaisen parodian Killing of Pori, jossa haastatellaan porilaisia "massamurhaajia". Kokonaisuus mukailee esikuvaansa tarkasti niin ahdistavassa äänimaailmassa kuin murhatilastojen hurjissa lukemissa; Poriin siirrettyinä ne muuttuvat koomiseksi muistutukseksi Suomen ja USA:n olennaisista eroista.

– Lauri Lehtinen 19.3.2014