Yöportieri (1974)

Il portiere di notte/Nattportiern
Ohjaaja: 
Liliana Cavani
Henkilöt: 
Charlotte Rampling, Dirk Bogarde, Philippe Leroy
Lisähenkilöt: 
puvustus Piero Tosi
Maa: 
Italia
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
119 min
Teemat: 
FASHION FILM FESTIVAL VINTAGE
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
English version
Liliana Cavanin kiistelty Yöportieri (Il portiere di notte, 1974) on hätkähdyttävä kuvaus vallankäytöstä ja menneisyyden rikoksista, joilla on pitkät jäljet. 12 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen entinen SS-upseeri (Dirk Bogarde) ja keskitysleiriltä selvinnyt nainen (Charlotte Rampling) kohtaavat ja aloittavat uudelleen sadomasokistisen suhteensa.

”Jokainen nainen jumaloi fasistia / potkua naamaan, raakaa / raakaa sydäntä raakalaisen 7 kaltaisesi”. Näin on Markku Lahtela suomentanut Sylvia Plathin kuuluisan säkeistön, jota Erica Jong lainaa ja soveltaakin kohutussa esikoisromaanissaan ”Lennä, uneksi”. Plathin hätkähdyttävän säkeistön osuvuudesta voinee pitää todisteena Liliana Cavanin Yöportierin menestystä. Maxin ja Lucian sadomasokistinen rakkaus hehkuu keskitysleirin kauhujen keskellä ja jatkuu vuosien jälkeen Wienissä, Maxin natsitovereiden painostuksen uhallakin, kuolemaan johtavassa piiritystilassakin. Fasismin ja seksuaalisuuden yhteyksiä tutkineet Lucchino Visconti ja Bernardo Bertolucci elokuvineen Kadotetut, Fasisti ja Viimeinen tango Pariisissa ovat vaikuttaneet Cavanin ilmeisinä esikuvina. Suuren oopperan tehot näyttävät luontuvan italialaisille, myös Cavanille.

Maxin ja Lucian intohimolle ei ole rationaalista selitystä. On hylättävä realismi ja psykologia. Yöportieri on kahden pervertikon psykoanalyyttinen yö, ihmisten jotka elävät suhteensa loppuun, toisin sanoen kuolemaan saakka. Heti kun hyväksytään lähtökohta, että henkilöt ovat alitajunnasta nousseita hirviöitä, elokuva käy ymmärrettäväksi. Cavani on sukeltanut ihmismielen mustille alueille. Takaumat natsivaltaan, ihmisten alistamiseen. nöyryyttämiseen ja teurastamiseen eletään Mozartin ”Taikahuilun” esityksessä. Vastakohta näyttää viiltävän räikeältä: ”Taikahuilu” edustaa pyrkimystä korkeimpaan ihmisyyteen, ylevyyttä, kauneutta puhtaimmillaan. Cavani tuntuu sanovan rinnastuksellaan, että tästä maailmasta voi syntyä yhtä hyvin ”Taikahuilu” kuin hirmuvalta tai mielen kummitukset.

Yöportierin tärkeys on myös sen provokatiivisessa seksuaalipolitiikassa, tavassa jolla se esittää sukupuoliroolit. Elokuva voidaan tulkita esimerkiksi niin, että natsismi elää miesroolin asenteissa ja arvostuksissa ja että perinteinen naisen rooli pitää sisällään annoksen alistumisen nautintoa. Cavanin elokuva käsittelee miehen ja naisen välistä parisuhdetta, jonka osapuolet eristettyinä yhteiskunnallisista sovinnaissännöistä elävät loppuun rooliensa mahdollisuudet, äärimmäisiin seurauksiin saakka.

– Claire Clouzot’n (Ecran, Juin 1974) ja muiden lähteiden mukaan