Minä ja hän (1973)

Io e lui/Jag och han
Ohjaaja: 
Luciano Salce
Henkilöt: 
Lando Buzzanca, Bulle Ogier, Vittorio Caprioli
Maa: 
Italia/Ranska
Tekstitykset: 
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja: 
K18
Kesto: 
109 min
Teemat: 
USKOMATON ITALIA
Kopiotieto: 
KAVI 35 mm
Lisätieto: 
Alberto Moravian romaanista
Luciano Salcen Minä ja hän (Io e lui, 1973) perustuu Alberto Moravian Keltaisessa kirjastossa ilmestyneeseen ja myöhemmin Doris Dörrien filmaamaan romaaniin elokuvaohjaajasta, jonka elämää hallitsee puhuva penis. Pääosissa irrottelevat suosikkikoomikko Lando Buzzanca ja tämänvuotinen Sodankylä-vieras Bulle Ogier.

”On mielenkiintoista, että nykyisessä puolivillaisessa pornotulvassa talven kiistatta parhaat – ja oikeastaan ainoat – aidosti eroottiset komediat ovat tulleet Italiasta. Ensin Kaikki rakastavat Angelaa ja nyt Minä ja hän”, Uusi Suomi hehkutti huhtikuussa 1974, kun Luciano Salcen Minä ja hän (Io e lui, 1973) oli saanut Suomen ensi-iltansa Helsingin Uuden ylioppilastalon Bio-Biossa.

Taiteellisen ja yhteiskunnallisen kunnianhimon sekä seksuaalisten himojen kanssa painiskelevan elokuvakäsikirjoittaja Ricon koettelemusten kuvaus perustuu aikansa italialaisen proosan suosituimman nimen Alberto Moravian (1907–1990) samannimiseen romaaniin. Kirja ilmestyi italiankielisenä alkuteoksena vuonna 1971 ja suomeksi vuonna 1972 Tammen Keltainen kirjasto -julkaisusarjassa Jorma Kaparin kääntämänä. Elokuva-alan sisäinen satiiri ja Sigmund Freudin oppeja soveltava psykologis-eroottinen huumori kohtaavat Ricon, hänen puhuvan peniksensä ja elokuvatuottajan puolison tarinassa.

”Don Quijote on koominen, koska hän ottaa ritariromaanit tosissaan. Minä otan Freudin tosissani ja tästä syntyy minun romaanini komiikka. Don Quijoten ja Sancho Panchan välinen dualismi heijastuu sekin romaanissani”, Alberto Moravia luonnehti. Taustalla kangastelevat myös runsaasti käsikirjoituksia laatineen kirjailijan omat kokemukset Italian elokuvateollisuudesta. Moravian romaaneihin perustuvat Jean-Luc Godardin Keskipäivän aave (1963) ja Bernardo Bertoluccin Fasisti (1970) lienevät tunnetuimmat Moravia-elokuvat. Runsaaseen ja värikkääseen filmografiaan mahtuvat myös pahamaineiset mondo-sensaatiopaketit Magia nuda (1975) ja Luonto ja väkivalta (1975), joiden kertojaäänet lausuvat Moravian kirjoittamia mietteitä.

Ricon esittäjä Lando Buzzanca oli 1970-luvun italofarssien rohkeamman linjan suosittu keulahahmo ja ohjaaja Luciano Salce (1922–1989) kepeän mutta nokkelan commedia all’Italianan kokenut spesialisti. 1960-luvun alussa Salce tilasi säveltäjä Ennio Morriconelta tämän ensimmäiset omat elokuvasävellykset jatkona Salcen 1950-luvun teatteriohjauksista alkaneelle yhteistyölle.

Minä ja hän avasi 1970-luvun seksikomedioissa puhuvien sukupuolielinten putken, jonka myöhempiä, feminiinisesti painottuneita edustajia ovat Claude Mulot’n Le sexe qui parle / Pussy Talk (1975) ja Le sexe qui parle 2 (1978) sekä Tom de Simonen Chatterbox (1977).

Alberto Moravian romaanin uudempi filmatisointi on amerikkalais-saksalaisena tuotantona valmistunut Doris Dörrien ohjaus Minä ja ”pikkuveli” (Ich und er) vuodelta 1988.

– Lauri Lehtinen 20.11.2018