Loma (1976)

Solskenande
Ohjaaja: 
Risto Jarva
Henkilöt: 
Antti Litja, Tuula Nyman, Eija Pokkinen, Jukka Sipilä
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Jussi Kylätasku • musiikki Markku Kopisto
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
7
Kesto: 
113 min
Teemat: 
ANTTI LITJA
Risto Jarvan Loma (1976) oli yksi niistä elokuvista, jotka kannattelivat Antti Litjan suomalaisen komedian historiaan. Viattoman ja epäkäytännöllisen yhdistelmä määrätietoisempien kanssaeläjien keskellä puri. Litjan tähdittämän sankarilomamatkaajan seikkailut ylittivät haamurajan, puoli miljoonaa katsojaa.

Loman idea syntyi seuramatkailun räjähdysmäisen kasvun tuomien sivuilmiöiden ja vääristymien innostamana. Suunnitelma oli ensimmäisen kerran esillä jo ennen Yhden miehen sotaa ja tähtäimessä oli lähinnä Espanjan, kärjistyneimmillään jonkin Mallorcan edustama aurinkorantamiljöö, persoonattomaksi ei-kenenkään-maaksi muuttunut turistislummi, lähes kokonaan pohjoismaalaisten ja saksalaisten miehittämä. Suunnitelma kuitenkin muuttui ja samalla lähestymistapa, kun selvisi että elokuvaa ei voitaisi kuvata Espanjassa. Tarina siirrettiin Rhodokselle, jossa joukkoturismi ei ollut saavuttanut yhtä irvokkaita mittasuhteita. Näin aiotulta satiirilta taittui kärki ja Lomasta tuli Kullervo Kukkasjärven luonnehdinnan mukaan "leppoisa, sananmukaisesti aurinkoinen komedia".

Samaan inhimillistävään suuntaan vaikutti epäilemättä myös Antti Litjan mukaantulo. Elokuvan Mies joka ei osannut sanoa ei suosion jälkeen hän oli itseoikeutettu pääosan tulkki: rooli kirjoitettiin Aimo Niemen nimiseksi ja tyyppiseksi – sama perustyyppi kuin Miehessä, vaikkei välttämättä sama mies. Nyt hän on ammatiltaan pankkivirkailija ja hänet esitellään yhtä tunnontarkkana kuin alttiina kaikille sekaannuksille, kömpelönä suhteessa ympäristöön ja arastelevana suhteissaan naisiin. Matkalle lähtiessään Aimo pyrkii suojautumaan kaikilta yllätyksiltä ja riskeiltä joutuakseen peruuttamattoman sekaannuksen uhriksi. Kommellusten ja koomisten tilanteiden ketju jatkuu siksi että hän ei voi tunnustaa tapahtunutta erehdystä, vaan hän yrittää käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Ristiriita todellisuuden ja Aimon tilanteen välillä on kuitenkin niin suuri, että se väistämättä kehittää uusia konflikteja ja koomisia latauksia. Kun jokin menee vinoon ja sitä yritetään peittää tai korjata puolinaisin keinoin, kaikki menee entistä enemmän vikaan – klassisen komedian kuten mykkien farssien tuttu ja pettämätön kaava.

Unelmien ja todellisuuden ristiriidan ja häilyvien minuuksien teemaa kehitellään läpi elokuvan. Kaikille seurueen jäsenille aurinkomatka merkitsee irtautumista arkipäivän todellisuudesta. Loma huomioi tarkasti tilanteen suomalaisia ominaispiirteitä, henkilögalleriassa voi nähdä pienoiskuvan suomalaisista siirrettyinä pois omasta ympäristöstään. Vaikka ihmiset heittävät ulkoisen roolinsa taakseen, he tuovat mukanaan aurinkorannalle ennakkoluulonsa, pelkonsa ja salaiset kaipuunsa. Aiheen muunnelmat tarjoavat tilanteita, joissa inhimillinen turhamaisuus ja naurettavuus yhtyvät surumielisiin sävyihin ja joiden huumorissa tuntuu häivähdys ihmisen pinnanalaisista, perustavista ahdistuksista. Painopiste on kuitenkin suorasukaisessa tilannekomiikassa, joka näyttää varmemmin rakennetulta ja jäsennetyltä kuin Miehessä. Koomiset kehittelyt lähtevät usein pienistä asioista ja arkisista tilanteista, mutta ne on annosteltu siten että kärki säilyy eivätkä kohtaukset karkaa. Toistoa käytetään Lomassa kernaasti tehokeinona: munan rikkominen aamiaispöydässä on rituaali, josta katsoja tietää pian odottaa uusia muunnelmia; samoin Aimon yritykset välttää nälkiintymistä tai väijyä salaperäistä kaunotarta.

– Sakari Toiviainen