Lapualaismorsian (1967)

Lappobruden/Girl of Finland
Ohjaaja: 
Mikko Niskanen
Henkilöt: 
Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Aulikki Oksanen
Lisähenkilöt: 
käsikirjoitus Marja-Leena Mikkola • musiikki Kaj Chydenius
Maa: 
Suomi
Ikäraja: 
K16
Kesto: 
90 min
Teemat: 
NAINEN UUDEN AALLON ELOKUVASSA
Kopiotieto: 
2K DCP (KAVI 2015)
Lapualaismorsian (1967) syntyi Käpy selän alla -elokuvan suosion innoittamana. Ohjaajana oli jälleen Mikko Niskanen, ja mukana oli samoja näyttelijöitä. Elokuvalla on myös dokumentaarista arvoa: taustalla on legendaarinen Lapualaisooppera, sukupolvensa avainkokemus. Huom! Elokuva esitetään osana Risto Jarva -seuran 40-vuotisseminaaria Nainen uuden aallon elokuvassa, joka järjestetään 8.–9.9.2018. Ohjelman jakautuminen eri päiville päivittyy.

Huom! Elokuva esitetään osana Risto Jarva -seuran 40-vuotisseminaaria Nainen uuden aallon elokuvassa, joka järjestetään 8.–9.9.2018. Vapaa pääsy. Ohjelman jakautuminen eri päiville päivittyy.

Elokuvan Käpy selän alla (1966) menestys merkitsi eräänlaista esteettiskaupallista mallia, jonka mittojen mukaan ja pääosin samoin näyttelijävoimin rakentui Mikko Niskasen seuraava ohjaustyö Lapualaismorsian. Jälleen päähen­kilöt ovat uuden opiskelijapolven edustajia, tähtäimessä on kuvaus heidän elämänpiiristään ja maailmankatsomuksellisista ongelmistaan, eritoten siitä tietoisuuden murroksesta, joka näkyvästi sai vauhtia vuoden 1966 eduskuntavaaleista ja vaali-iltana tapahtuneesta Lapualaisoopperan ensiesityksestä.

Tämä Arvo Salon kirjoittama, Kaj Chydeniuksen säveltämä ja Kalle Holm­bergin ohjaama kollaasimuotoinen esitys 1930-luvun suomalaisesta fasismista ja sen sosialistivainoista oli alkuperäisen elokuvasuunnitelman lähtökohta. Valmiissa elokuvassa se on vain tapahtumien ja tietoisuuden liikkeellepaneva voima jos sitäkään: päähenkilöt osallistuvat ohimennen Lapualaisoopperan harjoituksiin, mutta painopiste on kahden rinnakkaisen rakkaustarinan kehittelyssä, nuorten arjessa ja juhlassa, periaatteellisissa keskusteluissa väki­vallasta ja maailman lasten kohtalosta. Elokuvan kuluessa henkilöissä tapah­tuu selkiintymistä ja vakiintumista, sopeutumista hyvään omaantuntoon ja rakastavaisten keskinäiseen sopusointuun huolimatta pahasta maailmasta.

Tilinpäätös on sekä katsojille että henkilöille rahoittava: Paavolaisen hellimä “suuri levottomuus” kytee, mutta se työnnetään syrjään. Ratkaisu on kuvaava vuoden 1967 ilmapiirille, saman sukuista optimismia on Jarvan Työmiehen päiväkirjan (1967) lopetuksessa: on päästy kansanrintamapolitiikan alkuun, tietoisuus on käymistilassa, ilmassa on lupauksia, joita kuitenkin varjostavat maailmanlaajuiset ristiriidat, hätä Vietnamista ja kolmannesta maailmas­ta, piilevä epävarmuus ja alitajuiset epäilyt tehtävien poliittisten ja hen­kilökohtaisten ratkaisujen tehosta. Seuraavan vuoden räjähdysmäiset opiskelijakapinat romahduttivat tasapainon kulissit ja pakottivat suunnistautumaan uudelleen.

Lapualaismorsianta varten Niskanen kuvasi ennätyksellisen määrän mate­riaalia. Kokonaisuus on silti tai sen vuoksi jossain määrin katkelmallinen ja epämääräinen. Kuitenkin Niskanen tavoittaa aikakauden ilmapiirin sekä elämyksellisellä että dokumentaarisella tasolla. Taustalla soivat Lapualaisoopperan laulut, elokuva päättyy tulevaisuudenuskoiseen kuvaan laiturilla kävelevästä lapsesta. Niskanen saattaa tällä tavalla alleviivata, hänen ta­pansa lähestyä yksityisiä ja poliittisia ongelmia saattaa olla yksitasoinen ja naiivin idealismin kyllästämä, mutta se ei tee Lapualaismorsiamesta vähem­män koskettavaa elokuvaa tai vähemmän pätevää aikansa dokumenttia.

– Sakari Toiviainen (1975, 1988)