Pelastetaan #pipopäät - työnantajasta mediakasvattaja?

Lasten mediataitojen kehittämisestä suhteessa uusiin medioihin on puhuttu jo vuosia. Aikuisista sen sijaan ei ole kannettu pahemmin huolta, vaikka aikuispolo on usein netissä vailla formaalia oppia tai kantapään kautta opittua ”streetwisea”. Sitä olisi armollisempaa hankkia nuorena, kun mokaileminen on vielä sosiaalisesti hyväksytympää. Aikuisille ei ole tarjolla koulun kaltaisia jokapäiväisiä oppimisen paikkoja ja harvalla omat vanhemmat kykenevät mentoreiksi sosiaalisen- tai muunkaan nykymedian osalta.

Aikuisten mediataidot ovat olleet pinnalla monestakin syystä. Tuoreen tutkimuksen mukaan muuten luontevasti teknologiaa käyttävät opettajaopiskelijat ovat epävarmoja sen käytöstä opetuksessa. Tapaus #pipopää ylitti lööppikynnyksen, kun julkkikset jäivät verekseltään kiinni kiusaamisesta netissä. Nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss on on usein puhunut siitä, että nettihäiriköinnin kyseenalaista kärkipaikkaa pitävät juuri aikuiset. Meiltä on kyselty, miksei Mediataitoviikon fiksun kuvaamisen kampanjaa oltu suunnattu myös aikuisille. Aikuisten pitäisi lisäksi selittää kansainväliset kriisit lapsille ymmärrettävästi ja rauhoittavasti. Kuka niistä ottaa tolkkua itsekään, kun toimittajat twiittaavat kilpaa informaatiota?

En hetkeäkään usko, että aikuiset olisivat sellaisia ”digitaalisia maahanmuuttajia”, jotka eivät voisi integroitua kunnolla digikulttuuriin. Luonnollisesti aikuisten keskuudesta löytyy osaajia, osattomia ja kaikkea siitä väliltä. Mutta kuinka aikuisten mediataitoja voisi systemaattisesti edistää? Eikä vain käytöstapojen osalta, vaan kattavasti toiminnan, tulkitsemisen, tuottamisen ja osallistumisen näkökulmista. Tätä ideoitiin hieman tovi sitten pitämässäni koulutuksessa.

Keskustelussa heräsi kysymys, voisiko työnantaja olla mediakasvattaja? Työnantaja + kasvatus -yhdistelmä herättää äkkiseltään mielikuvan pönäkästä ruukinpatruunasta. Kuitenkin kieltävää, (työnantajaa) suojelevaa ”mediakasvatusta” jo tehdään: yhä useampi organisaatio määrittelee sen, mitä henkilöstö saa ja ei saa tehdä somessa.

Sääntöjä ja strategioita luotaessa olisi kohtuullista myös kouluttaa. Kaikki eivät törppöile tarkoituksella tai tunne edes yleisimpiä nettipalveluita. On helpompi olla ihmisiksi kun tuntee toimintaympäristönsä. MEKUn somestrategiaa tehtäessä tarjottiin sosiaaliseen mediaan liittyvää peruskoulutusta koko henkilöstölle. Yhteisissä keskusteluissa tulee huomatuksi, kuinka eri tavalla työyhteisön ihmiset elävät suhteessa mediaan. Ja toisaalta se, ettei itse olekaan se ainoa nettipalvelunoviisi. Erinomainen paikka oppia työkavereilta ja työkavereista!

Perheellisten osalta koulu voisi yhä olla luonteva oppimisympäristö. Mistä meille onkaan pesiytynyt ajatus siitä, että vanhempainilloissa pitäisi puhua vain lapsista? Perheet voisivat yhdessä pohtia hyvää mediankäyttöä ja puhua tärkeistä mediaan liittyvistä taidoista. Lapset voisivat oppia aikuisilta ja päinvastoin. Keskustelu voisi jatkua kotona. Paljon mielekkäämpää kuin että aikuiset leikkivät keskenään, että vain lapsilla on opittavaa mediataidoissa. Sitä paitsi, lopulta joku kuitenkin sanoo sen ääneen: ”eihän nämä asiat ole aikuisillekaan selviä”.

Kirjastot ovat jo ottaneet ansiokkaasti kopin aikuisten ja erityisesti ikääntyneiden mediataitojen edistämisestä. Toivottavasti kuulemme tästä työstä lisää blogissa vielä keväämmällä. Joka tapauksessa mediataidot ovat nykypäivänä niin tärkeitä, että niitä on syytä edistää mahdollisimman monella taholla.

Lisäksi pitäisi oppia sallimaan se, että ensiaskeleita ottaessa saattaa tulla kolhuja – silloinkin kun kyseessä on aikuinen. Hyväksyvässä ilmapiirissä kaikkien on helpompi oppia uutta.

Saara Pääjärvi
erityisasiantuntija

KAVIn työntekijät , MEKU