Breaking news! Maailman muuttuminen ei ole sensaatio

Vaikka internet on muuttanut maailmaa valtavasti, muutokset eivät ole niin nopeita ja dramaattisia kuin usein ajatellaan. Muutokset eurooppalaisten lasten ja nuorten mediankäytössä siihen liittyvine riskeineen ja mahdollisuuksineen ovat vuosittain tarkasteltuna pienehköjä. Muuttuvat trendit muokkaavat mediamaisemaa, mutta eivät pyyhkäise pois vanhoja tapoja.

Myöskään lasten ja nuorten mediataidot, esimerkiksi kyky käyttää turvallisesti sosiaalista mediaa, eivät näytä kehittyneen valtavasti muutamassa vuodessa.  Muun muassa näistä asioista lasten ja nuorten mediankäyttöön ja mediakasvatukseen erikoistunut professori Sonia Livingstone puhui eilen Vilnassa järjestetyssä Safer Internet -verkoston tutkimukseen keskittyneessä tapaamisessa.

Puhuin Livingstonen jälkeen samasta aiheesta suomalaisen tutkimuksen ja kehittämisen näkökulmasta ja yhteyksiä oli paljon. Esimerkiksi Facebookin ”kuolemasta” on puhuttu ahkerasti, mutta trendit eivät ole mustavalkoisia: lasten ja nuorten sosiaalisen median käyttö näyttää monipuolistuvan, mutta uudet palvelut eivät korvaa edellisiä kertaheitolla (esim. Noppari 2014, Suoninen 2013). Monipuolistuminen vaan ei kerää samanlaista mediahuomiota kuin nopeat on/off-muutokset. Asioista tehdään dramaattisempia kuin ne ovatkaan, uutisia vaikka väkisin.

Mediakasvatusammattilaisen näkökulmasta erityistä huomiota on kiinnitettävä Livingstonen havaintoon siitä, kuinka mediankäyttöön liittyvät sensaatiot pelottavat lapsia ja rajoittavat heidän mahdollisuuksiaan verkossa. Sensaatiouutiset, erityisesti kauhutarinat, leviävät tehokkaasti ja saavat pelkäämään hyvin marginaalisia uhkia kuten kidnappaajia ja murhaajia. Uhkien korostaminen on osaltaan tehnyt lapsista ja nuorista fatalistisia – pahoja asioita ”vain tapahtuu” verkossa. Nähdäkseni tarinoilla on vanhojen kansansatujen moralistinen luonne: harha-askeleet johtavat loppumattomaan turmioon. Näitä legendoja voivat pitää elossa niin mediat kuin mediakasvatusammattilaiset.

Sensaatiopelot ovat tuttuja Suomessakin. Aiheesta puhuivat tänä keväänä suomalaisten mediakasvatustutkijoiden tapaamisessa Sirkku Kotilainen ja Sara Sintonen, jotka kumpikin olivat törmänneet nuorten internetjulkisuutta koskeviin pelkoihin projekteissaan. Ismo Kiesiläinen puolestaan tarkasteli kriittisesti aikanaan tekemiään videoita, ja löysi valistuksesta uhkia ulkoistavan näkökulman. Itsekin olen sortunut pelottelemaan ehkä liikaakin hyvässä tarkoituksessa. Positiivinen perusviesti peittyy helposti raflaavan negatiivisen esimerkin alle.

Livingstonen mukaan lapset ja nuoret eivät jaottele nettiä mustavalkoisesti hyvään ja pahaan. Ongelmien kanssa yritetään tulla toimeen ja monet nuoret myös pyrkivät toimimaan netissä moraalisesti ”oikealla” tavalla – eivät ainoastaan viihtyäkseen maksimaalisesti tai välttääkseen riskejä. Kuitenkin aikuisilla on tapana esittää nettipalvelut ja -sisällöt lapsille ja nuorille kategorisesti hyvinä tai pahoina, Livingstone väittää. Tällainen valistus ei vastaa arkikokemuksia eikä kestä analyyttista tarkastelua.

Vaikka vähittäisestä muutoksesta ja harmaan sävyistä on vaikea tehdä vetäviä tarinoita, siltä lasten ja nuorten mediamaailma Livingstonen kertoman valossa näyttää. Tutkimusta tehtäessä ja varsinkin tuloksia hyödynnettäessä on kuitenkin syytä muistaa, että tutkimus tuottaa tietoa lähinnä siitä, mitä on kysytty. Jos kysytään muutoksesta, saadaan lukuja muutoksesta. Jos kysytään riskeistä, saadaan lukuja kaikenlaisesta ikävästä. Ihmisen elämässä merkityksellisimpiä asioita eivät kuitenkaan välttämättä ole ikävimmät kokemukset tai uusimmat uutuudet.  Usein tärkeintä on se, mikä on arkista ja pysyvää.

Saara Pääjärvi
erityisasiantuntija

Sonia Livingstonen luotsaamasta massiivisesta EU Kids Online -tutkimuksesta ja seitsemän maata käsittävästä Net Children Go Mobile -tutkimuksesta voi lukea lisää netistä. Suonisen ja Nopparin tutkimukset löytyvät myös verkosta.

KAVIn työntekijät , MEKU