Young Audience Film Day rantautuu Suomeen 7.5.

Euroopan elokuva-akatemian (EFA) järjestämä Young Audience Film Day -tapahtuma rantautuu ensi kertaa Suomeen 7. toukokuuta. Elokuvateatteri Orionissa järjestetyssä tapahtumassa nuorisotuomaristo valitsee suosikkinsa palkintoehdokkaista.

Young Audience Film Day on yhden päivän kestävä kansainvälinen elokuvakilpailu, joka järjestetään samanaikaisesti 31:ssä Euroopan maassa. Tapahtuman on tuomareita ovat 12-14-vuotiaat nuoret. He päättävät, mikä palkintoehdokkaina olevista elokuvista saa Young Audience Award -palkinnon. Helsingissä päivä järjestetään Elokuvateatteri Orionissa, minne tapahtuman tuo Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja Koulukinon kanssa. Näytösten ja äänestyksen lisäksi nuoret syventyvät koko sunnuntaipäivän kestävässä tapahtumassa elokuvakerrontaan elokuvakasvattajien johdolla.

Päivän aikana nuorisojury katsoo kolme esiraadin valitsemaa uutta eurooppalaista elokuvaa. Elokuvat on tekstitty suomeksi. Young Audience Award -voittaja valitaan kunkin maan nuorisojuryjen yhteispisteillä ja julkistetaan saman illan palkintogaalassa Saksan Erfurtissa. Kello 21 Suomen aikaan alkavaa livelähetystä gaalasta voi seurata tapahtuman virallisten nettisivujen kautta.

Osallistujat valitaan kouluista. Kiinnostuneet opettajat voivat ottaa yhteyttä tapahtuman tuottaja Veera Kotilaan (sähköposti: veera(at)hiff.fi).

Vuoden 2017 Young Audience Award -palkintoehdokaselokuvat ovat:

1. GOODBYE BERLIN (TSCHICK)
Fiktio, Saksa 2016, 93 min
Ohjaaja: Fatih Akin

14-vuotias Maik jätetään kesälomaksi yksin kotiin. Kun kuvaan astuu nuori kapinallinen Tschick Venäjältä, muuttuu tylsästi alkanut loma hetkessä vauhdikkaaksi seikkailuksi pitkin autobaanoja ja saksalaisia maaseutumaisemia.

2. THE GIRL DOWN LOCH ÄNZI (DAS MÄDCHEN VOM ÄNZILOCH)
Dokumentti, Sveitsi 2016, 87 min
Ohjaaja: Alice Schmid

12-vuotias Laura asuu syrjäisillä Sveitsin vuorilla vaiteliaan maanviljelijäperheensä kanssa. Hän viettää paljon aikaa omissa oloissaan ja kertoo tunteistaan lähinnä päiväkirjalleen. Laura on lumoutunut paikallisesta legendasta ja rotkosta, jonne kukaan ei uskalla mennä. Olisiko farmille avuksi tulleesta naapurikaupungin pojasta seuraa mysteerin selvittämiseen?

3. MY LIFE AS A ZUCCHINI (MA VIE DE COURGETTE)
Animaatio, Sveitsi/Ranska 2016, 66 min
Ohjaaja: Claude Barras

9-vuotiaan orpopoika ”Kesäkurpitsan” tarina sen oikean perheen ja oman paikkansa löytämisestä valloittaa niin kertomuksena kuin animaationakin. Elokuva kilpaili keväällä parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta.

Yhteistyössä: Rakkautta & Anarkiaa - Helsinki International Film Festival, LUX Film Prize, Koulukino