Uusi näyttely: Arvottomien Suomi – silloin ja nyt

Markus Itkosen ja Matti Sunellin näyttely kartoittaa kotimaisen kulttiklassikon kadonnutta eilispäivää. Näyttely aukeaa yleisölle Kansallisen audiovisuaalisen instituutin aulagalleriassa (Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs) 1. marraskuuta 2019.

Arvottomien Suomi – silloin ja nyt eli mitä kulttielokuvan kuvauspaikoille tapahtui?

Mika Kaurismäki ohjasi Arvottomat ensimmäisenä pitkänä näytelmäelokuvanaan vuonna 1982. Se irrottautui suomalaisen elokuvan silloisesta jähmeydestä ja johdatti kerrontaa uuteen aikaan.

Arvottomat on road movie, jota kuvattiin eri puolilla Suomea Helsingistä Kainuuseen. Monet sen kohtauksista sijoitettiin tavalla tai toisella uhanalaisiin paikkoihin.

”Sen jälkeen kun Suomi on pelkkää Sokosta ei ole mitään kuvaamista”, sanoi elokuvan toinen käsikirjoittaja Aki Kaurismäki Helsingin Sanomien jutussa kesäkuun lopulla 1982. Arvottomia kuvattiin jutuntekohetkellä Kuopion vanhassa kaupunginhotellissa, jota uhkasi purkaminen.

Arvottomat on kestänyt aikaa ja nauttinut kulttimainetta alusta alkaen, mutta mitä sen kuvauspaikoille kuuluu nyt?

Arvottomat teki heti valmistuttuaan lähtemättömän vaikutuksen näyttelyn tekijöihin, Markus Itkoseen ja Matti Sunelliin. Itkonen on taiteen tohtori ja kirjagraafikko. Sunellilla on musiikkitieteilijän koulutus, ja hän työskentelee opettajana.

Kumpikin oli tahollaan etsinyt ja dokumentoinut Arvottomien kuvauspaikkoja jo vuosien ajan. Vuonna 2018 he päättivät yhdistää tietonsa ja tuoda ne näyttelyn muodossa elokuvan ystävien saataville.

Näyttelyä varten Itkonen ja Sunell kävivät 12 kuvauspaikassa eri puolilla Suomea Sotkamoa ja Kuhmon sivukyliä myöten ja selvittivät paikkojen historiaa ennen ja jälkeen Arvottomien. Arvottomien Suomi – silloin ja nyt kertoo sanoin ja kuvin matkan tulokset.

 


Arvottomien Suomi – silloin ja nyt

KAVIn Aulagalleria 1.11.2019 alkaen

Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs, 00500 Helsinki

Näyttely avoinna arkisin 8–16.15, maanantaisin (marras-joulukuussa) 8-18.

Vapaa pääsy – tervetuloa!

Lisätietoja näyttelystä ja sen taustasta: http://arvottomiensuomi.sunell.fi/

HUOM! Arvottomat esitetään KAVIn Kino Tuliossa (Sörnäisten rantatie 25 A, 5. krs) ilmaisnäytöksenä tiistaina 12.11. klo 14. Ohjaaja Mika Kaurismäki esittelee näytöksen.