Muistoissamme Matti Kassila (1924–2018)

Suomen merkittävimpiin elokuvaohjaajiin kuuluva Matti Kassila kuoli 94-vuotiaana perjantaina 14. joulukuuta.

Suomalainen elokuvaohjaaja, teatteriohjaaja, teatterinjohtaja, tv-ohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija, tuottaja ja näyttelijä Matti Uolevi Kassila (12.1.1924 Keuruu, 14.12.2018) kuoli torstain 13. joulukuuta ja perjantain 14. joulukuuta välisenä yönä.

Matti Kassila oli suomalaisen elokuvan kultakauden rakastettu ohjaajamestari, joka yhtenä harvoista onnistui jatkamaan uraansa menestyksellisesti studiokauden päätyttyä 1960-luvun alussa. Hän oli paitsi elokuvantekijä myös taiteilijaprofessori sekä Suomen elokuvasäätiön tuotantopäällikkö ja hallituksen jäsen. Hän toimi useissa elokuva-alan luottamustehtävissä, sai seitsemän Jussi-palkintoa, Rouenin pohjoismaisen elokuvan festivaalin yleisöpalkinnon 1989 ja Elokuvataiteen valtionpalkinnon 2008.

Sota keskeytti haapamäkeläisen veturinkuljettajan pojan Matti Kassilan koulunkäynnin. Kassila kiinnostui näyttelemisestä teatterissa, tuli Valentin Vaalan apulaiseksi Suomi-Filmille 1946 ja Edvin Laineen apulaisohjaajaksi SF-yhtiölle 1948. T. J. Särkkä uskoi Kassilalle pian ohjausvastuun ja määräsi aiheet. Isäntä soittaa hanuria tarjosi aurinkoista miljööntunnetta. Professori Masa oli varhainen konsensus-elokuva, jossa professori (Tauno Palo) naamioituu satamajätkäksi. Maija löytää sävelen osoitti Kassilan lahjakkuuden ensemblen luojana. Radio tekee murron -elokuvalla Kassila teki läpimurron. Se oli humoristinen kuvaus tutkivasta reportterista, pääosissa Hannes Häyrinen ja Ritva Arvelo, ja mielisairaalaan sijoittuva jatko-osa Radio tulee hulluksi oli vielä parempi. Kassilalta sujui jämerä pohjalaiskuvaus (Artturi Leinosen romaaniin perustuva Lakeuksien lukko), ja hän pystyi tekemään päivän uutisesta pikavauhtia rikosdraaman (salakuljetustarina Varsovan laulu). Hella Wuolijoen aiheesta syntyi koskettava tarina toteutumattomasta rakkaudesta ja elämättömästä elämästä (Tyttö kuunsillalta, pääosissa Ansa Ikonen ja Joel Rinne). Sininen viikko oli täysipainoinen panos pohjoismaiseen kesäerotiikkaan, pääosissa Matti Oravisto ja Gunvor Sandkvist. Hilman päivät, Markku Pölösen lempielokuva, oli yhteenveto kyläkomedian rakkaimmista aiheista. Edvin Laine veti roolinsa itseparodian suuntaan, samoin Pastori Jussilaisessa, joka oli Gustaf von Numersin suosikkinäytelmän filmatisointi.

Kassilan elokuvissa oli alusta alkaen vivahdus metatietoisuutta, ja usein enemmänkin kuin vivahdus. Isän vanha ja uusi oli Tauno Palon ja Ansa Ikosen toiseksi viimeinen yhteinen elokuva. Siinä Tauno vaihtaa Ansan nuorempaan koomisin seurauksin. Kassila siirtyi Fennada-yhtiölle ja ohjasi uudella kunnianhimon tasolla Elokuun F.E. Sillanpään romaanista. Sittemmin Kassila ohjasi myös Sillanpään Ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden, pääosassa Lasse Pöysti. Peter von Bagh on todennut Kassilan oivaltavuuden Sillanpään myöhäistuotannon tulkitsijana. Vallitsee tunne siitä, että paras on takana, rakkaus on jäänyt toteutumatta, ja alkoholi saa maagisen hohteen. Tärkeäksi näyttelijäksi tuli Toivo Mäkelä, "paras suomalainen elämänvalheen kuvaaja" (Kassila).

Roland af Hällströmin kuoltua Kassilan rooli Fennadan prestige-ohjaajana korostui, ja Ilmari Kianto -filmatisoinnissa Punainen viiva Jussi Jurkka teki unohtumattoman roolin agitaattori Puntarpäänä. Kassilan mielessä poltti irtiotto, ja Lasisydän syntyi itsenäisenä tuotantona Osmo Harkimon kanssa, joka oli ollut Kassilan mestarikuvaaja SF-studiolla. Irrotteleva elokuva parodioi suomalaista muotoilua, psykoanalyysia ja maaseudun ihannointia, pääosassa Jussi Jurkka.

Kun Kassila palasi SF:lle ohjaamaan Komisario Palmun erehdyksen Mika Waltarin dekkarista, aihe sai luovan otteen. Ohjaaja innoitti niin näyttelijäkaartin kuin tekijäryhmänkin parhaaseen vireeseensä. Tyylitellyn, humoristisen rikostarinan laji on vaikea, mutta kaikki osat musiikkia myöten toimivat niin, että kokonaisuus on sekä nopean sujuva että rennon humoristinen. Sama poliisitrio (Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela) nähtiin myös elokuvissa Kaasua, komisario Palmu!, Tähdet kertovat, komisario Palmu ja Vodkaa, komisario Palmu, jotka valmistuivat Fennadalle. Kassila ohjasi SF:lle vielä eroottisen painajaistarinan Tulipunainen kyyhkynen, joka jäi Tauno Palon viimeiseksi pitkäksi elokuvaksi.

Studioaikakausi päättyi, mutta Kassila oli selviytyjä. Omien ohjaustöiden lisäksi hän vaikutti muissa elokuvissa. Esimerkiksi elokuvassa Täällä Pohjantähden alla hän oli käsikirjoittaja, tuotantopäällikkö ja selostaja. Kassila teki hyviä elokuvia, kun tilaisuus tarjoutui. Ilmari Turjan näytelmään perustuvassa Päämajassa Joel Rinne esitti ylipäällikköä ja Jussi Jurkka päämajoitusmestaria (nimiä Mannerheim ja Airo mainitsematta). Aila Meriluodon romaaniin perustuva Haluan rakastaa, Peter, pääosassa Tea Ista, oli suomalaisessa elokuvassa harvinainen kuvaus naisen halusta. Kassilan myöhäiset Sillanpää- ja Wuolijoki-tulkinnat olivat korkeatasoisia. Iskevä kyky toiminta- ja rikosaiheisiin oli tallella elokuvissa Jäähyväiset presidentille ja Kaikki pelissä. Kassila ohjasi myös televisiolle, teki dokumenttielokuvia, toimi tärkeissä tehtävissä, otti kantaa ja kirjoitti hyviä kirjoja.

Matti Kassilan ohjaustyöt:

Isäntä soittaa hanuria (1949), Professori Masa (1950), Maija löytää sävelen (1950), Radio tekee murron (1951), Lakeuksien lukko (1951), Radio tulee hulluksi (1952), Varsovan laulu (1952), Tyttö kuunsillalta (1953), Sininen viikko (1954), Hilman päivät (1954), Pastori Jussilainen (1955), Isän vanha ja uusi (1955), Elokuu (1956), Syntipukki (1957), Kuriton sukupolvi (1957), Punainen viiva (1959), Lasisydän (1959), Komisario Palmun erehdys (1960), Tulipunainen kyyhkynen (1961), Kaasua, komisario Palmu! (1961), Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962), Kolmen kaupungin kasvot (1962), Äl' yli päästä perhanaa (1968), Vodkaa, komisario Palmu (1969), Päämaja (1970), Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971), Haluan rakastaa Peter (1972), Meiltähän tämä käy (1973), Natalia (1979), Niskavuori (1984), Jäähyväiset presidentille (1987), Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988), Kaikki pelissä (1994). Runsaasti lyhytelokuvia, dokumenttielokuvia, tv-tuotantoja.

Kirjoja: Matti Kassila: Mustaa ja valkoista. Helsinki: Otava, 1995. – Matti Kassila: Käsikirjoitus ja ohjaus: Matti Kassila. Helsinki: WSOY, 2004.
Kalevi Koukkunen, Kimmo Laine, Juha Seitajärvi (toim.): Elokuvat kertovat, Matti Kassila. Helsinki: SKS / KAVA 2013.
Dvd-julkaisuja: erillisinä ja bokseina: Ohjaajana Matti Kassila 1–3 (yht. 9-dvd), Finnkino, 2010, 2011.
Verkossa: www.elonet.fi

- Antti Alanen