Meren laulu, viehättävä animaatio hyljetytöstä, joulukuussa Orionissa

Tomm Mooren ohjaama irlantilainen lasten fantasiaelokuva Meren laulu (2014) on Orionin joulukuun Kuukauden elokuva.

Irlantiin sijoittuvassa elokuvassa Meren laulu (Song of the Sea/Amhrán na Mara, 2014) 10-vuotias isoveli Ben huolehtii mykästä Saoirse-pikkusiskostaan, kun he joutuvat muuttamaan meren ääreltä kaupunkiin isoäidin luokse. Käy ilmi että Saoirse on irlantilaisen mytologian selkie, hylkeeksi vedessä muuttuva tyttö, jonka täytyy pelastaa keijukaiset Macha-jumalattarelta.

Meren laulu palkittiin parhaana eurooppalaisena animaationa vuonna 2015. Suomessa se on nähty aiemmin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla ja aiemmin tänä vuonna osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Mooren edellisen elokuvan The Secret of Kells (2009) tapaan Meren laulu oli ehdolla myös parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkintoon.

Meren laulu (Tomm Moore, 2014)
Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, Helsinki
Liput 6,50 € / KAVIn klubikortilla 5 € / alle 12-vuotiaat 3 €
Tekstitys suomeksi • ikäraja 7
Verkkokauppaan >>

Näytökset
La 2.12. klo 16.45
Ti 5.12. klo 17
La 16.12. klo 17
Ke 20.12. klo 19
Ti 26.12. klo 16