Elokuvan erikoiskirjasto 


Kokoelmassa yhdistyvät historiallinen kattavuus ja uusimman tiedon seuranta.

KAVIn kirjasto on kokonaan suljettuna 1.10. alkaen muuton johdosta ja avaa uusissa tiloissaan Kaikukadulla vuoden 2024 puolella. Avaamisesta ja muista yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin. Lainojen eräpäivät siirtyvät muuttoajan yli.

**

Tervetuloa asioimaan KAVIn kirjastoon!  

Kirjaston työskentelypisteiden määrää on supistettu, mikä mahdollistaa väljemmän työskentelyn. Asiakkaat voivat käyttää kasvomaskia oman harkintansa mukaisesti. Sairaana tai oireisena kirjastossa ei tule kuitenkaan asioida.

**

KAVIn kirjasto on kaikille avoin elokuvan erikoiskirjasto ja tietopalvelu.

Kirjoja, äänitteitä, aikakauslehtiä ja artikkeleita voi etsiä itse. Lehtileikekansiot ja pienpainatteet noudetaan pyynnöstä. Käytettävissä on arkiston kokoelmatietokanta Tenho ja mahdollisuus tutkia elokuvien oheismateriaaleja, kuten käsikirjoituksia ja valokuvia. Käsikirjoitukset tulee tilata ennakolta etävarastosta ja ne ovat tutkittavissa kirjastossa pääsääntöisesti tilausta seuraavalla viikolla.

Mastolan päätearkistomme aineistot, esimerkiksi elokuvakäsikirjoitukset ja muu oheismateriaali, ovat tilattavissa jälleen normaalisti kirjastolle. Ota yhteyttä hyvissä ajoin kirjastoon toimitusaika huomioiden.

Kirjastossa ovat katsottavissa myös radio- ja televisioarkiston Ritva-tietokanta, kotimaisen filmikokoelman digitoimat elokuvat ja muut aineistot, kuten valokuvat sekä Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Kirjasto palvelee asiakkaitaan myös kaukolainoin, toimittaa pyynnöstä artikkelikopioita sekä tarjoaa tietopalvelua.

Kirjastossa voi ottaa kopioita (0,30 € / valotus, värikopiot 0,50 € / valotus).  Maksu kortilla tai käteisellä.

Oman kameran käyttö on mahdollista.

Aukioloajat

14.8. – 30.9.2023:

Ma-To 12.00-16.00

Pe Suljettu

1.10.2023 alkaen:

Toistaiseksi suljettu.

Kirjasto avaa uusissa tiloissaan vuoden 2024 puolella.

Lainoja voi palauttaa myös katutason  postilaatikkoon.

Laina-ajat

  • Kirjat, levyt – 2 viikkoa
  • Kirjojen kaksoiskappaleet – 4 viikkoa
  • Kaukolainat – 4 viikkoa

Keskikesällä ja vuodenvaihteessa pidennetyt laina-ajat. Lainoja voi uusia enintään 70 kertaa, mikäli teoksessa ei ole varauksia.

Käsikirjoja, lehtiä, leikekansioita, pienpainatteita ja muuta arkistoaineistoa ei lainata ulos.

Ensimmäisen lainauskerran yhteydessä asiakkaan tiedot tallennetaan kirjaston tietokantaan. Aineistoja voi lainata esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.

KAVIn uusi verkkokirjasto on otettu käyttöön ja se korvaa täysimääräisesti aiemman version. Verkkokirjasto on osin vielä kehitysvaiheessa, joten korjattavaa voi edelleen löytyä.  Asiakaspalvelumme auttaa tarvittaessa kaikissa lainoihin ja kokoelmaan liittyvissä kysymyksissä.

Selaa kirjastomme kokoelmia ja uusi lainojasi kirjautumalla asiakastilillesi: