Elokuva-arkisto – myös verkossa


Kotimainen elokuvakokoelma käsittää noin 1400 pitkää elokuvaa. Vuosittain lukumäärä karttuu noin 30 uudella elokuvalla.

Etusivu » Elokuva-arkisto – myös verkossa

Kotimaisen elokuvakulttuurin puolesta

Kotimaisen elokuvaperinnön säilyttäminen jälkipolville on ollut Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja sen edeltäjän, Suomen elokuva-arkiston, ydintehtävä perustamisvuodesta 1957 lähtien. 

KAVIn työn perustan muodostaa laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä. 

Laki velvoittaa tekijöitä ja tuottajia tallettamaan Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin kotimaassa tuotetun elokuvamateriaalin alkuperäiset kuva- ja ääninegatiivit, niitä vastaavat esityskopiot sekä kappaleet mainos- ja pr-materiaalista. Laki koskee julkisesti esitettäviksi tarkoitettuja kotimaisia elokuvia.

Kokoelmat verkossa

Elokuvien kaupallinen levitys filmillä lakkasi Suomessa kokonaan vuonna 2012 elokuvateatterien siirtyessä digitaalisiin projektoreihin. Filmilevityksen loppuminen johti elokuvalaboratorioiden toiminnan päättymiseen niin meillä kuin muuallakin. Näin ollen myös arkistotyön oli siirryttävä digitaaliseen aikaan.

 

Mitä KAVI tekee?

Tutustu kokoelma- ja arkistotyöhön restaurointikertomuksen kautta. 

Elonet

Digitointityönsä ansiosta KAVI on onnistunut tuomaan kokoelmansa – elokuvat ja niiden oheisaineistot – yhä tehokkaammin suuren yleisön ulottuville. Joulukuussa 2019 Finna-verkkopalveluun avattu uudistunut Elonet käsittää yli 200 pitkää elokuvaa, joista suuri osa on saatavilla jopa 4K Ultra HD -tarkkuudella. 

Digitoinnin edetessä Elonetin tarjonta vain lisääntyy – KAVI omistaa reilun neljänneksen (noin 450 teosta) kaikista Suomessa tuotetuista kokoillan elokuvista. Pitkien elokuvien lisäksi nähtävillä on tuhansia mainos-, dokumentti- ja lyhytelokuvia yli sadan vuoden varrelta.

Elonet on yksityishenkilöille sekä kulttuuri- ja opetuskäyttöön suunnattu ilmaispalvelu. Sen sisältöjä ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lupaa.

Kino Regina, elokuvataivas Helsingissä

Elokuva-arkiston perintöä ovat myös elokuvien säännölliset esityssarjat niin Helsingissä kuin pääkaupungin ulkopuolella. 

Helsingin keskustakirjasto Oodissa sijaitseva Kino Regina kartoittaa elokuvan historiaa sen varhaisvaiheista aina viimeisimpään nykyelokuvaan. Ohjelmisto koostuu klassikoista, harvinaisista helmistä, tekijäretrospektiiveistä ja ainutlaatuisista tapahtumista kinokonserteista seminaareihin. Esitystoiminnan aluesarjoja järjestetään yhdeksällä eri paikkakunnalla.

Satavuotias ja koululaiset 

KAVIn Suomi 100 -hankkeena toteutettu Elävä muisti avaa näkymiä kansakunnan historiaan kotimaisten dokumenttielokuvien, uutiskatsausten, mainosfilmien ja aikansa tuntoja välittävän fiktion kautta.   

Kuvataideopettajien vuonna 2013 palkitsema Elokuvapolku on suunniteltu kouluissa tehtävän elokuvakasvatuksen tueksi. Sen tarjoamat filminäytteet ja oppimateriaalit ovat kouluille maksuttomia.