Sampo (1959)

Restaurointikertomus

  1. Home
    2.  » 
  2. Digitaaliset palvelut
    3.  » Restaurointikertomus: Sampo

Kuvan lähtömateriaalina on käytetty alkuperäistä 35mm:n nitraattinegatiivia. Muutamissa kohtauksessa joitain yksittäisiä ruutuja jouduttiin paikkaamaan duplikaattipositiivista pahojen repeämien vuoksi. Erityishuomiota vaativat filmin värijärjestelmänä käytetty Sovcolor ja elokuvan kuvauksessa käytetty Dyaliscope-laajakangasformaatti.

Suomi-Filmi sai 40-vuotisjuhlaelokuvaansa kumppaniksi itänaapurin Mosfilmin ja ohjaajaksi fantasian, animaation ja erikoistehosteiden mestarin Aleksandr Ptushkon.

Vasemmalla videossa on restauroitu versio, oikealla filmikopiosta skannattu kuva.

Ennen skannausta filmit kunnostettiin ja puhdistettiin käsin. Negatiivia verrattiin alkuperäiseen kopioon puuttuvien ruutujen varalta. Kuva skannattiin DFT Scanity filmiskannerilla, käyttäen skannerin kennon natiiviresoluutiota 4152×3164. Kaikki myöhempi restaurointi ja muu jälkikäsittely tehtiin tässä alkuperäisessä resoluutiossa ja kuva skaalattiin 2,35:1 -esityskuvasuhteeseen vasta masterointivaiheessa. Esitysformaatti on DCP 4K.

Kuvan restaurointi aloitettiin välkkeen (flicker) poistolla, joka tehtiin kuvalle kohtauksittain. Ristikuvissa, himmennyksissä ja liekkien loimulla valaistuissa kuvissa välkkeenpoistoa ei kuitenkaan tehty, ettei elokuvan alkuperäistä taiteellista ilmettä rikota.

Kuvalle tehtiin kauttaaltaan automaattinen roskanpoisto kevyillä asetuksilla. Tämän jälkeen kuva stabiloitiin ja tehtiin lisää roskanpoistoa erilaisilla asetuksilla, osittain maskeja apuna käyttäen. Jonkin verran roskia ja muita häiriöitä on myös poistettu täysin käsityönä. Myös negatiiveissa olleita naarmuja poistettiin mahdollisuuksien mukaan. Restauroinnin työläin käsityövaihe oli filminegatiivien teippiliitoksista. aiheutuneiden skannaushäiriöiden korjaus. Pääsääntöisesti liitokset pyrittiin korjaamaan, mutta osassa tapauksista koko ruutu on jouduttu rakentamaan uudestaan.

Elokuvan hienoja visuaalisia efektejä ei ole jälkeenpäin digitaalisesti paranneltu, vaan eräät alkuperäiset tekniset häiriöt on jätetty entiselleen.

Restauroinnissa käytettiin pääasiassa DaVinci Revival-järjestelmää. Osa stabiloinnista, roskanpoistosta ja naarmunpoistosta tehtiin DigitalVisionin Phoenix-järjetelmällä.

Negatiivilta skannattu kuva on kauttaaltaan värimääritelty uudestaan. Tavoitteena oli säilyttää alkuperäisten esityskopioiden sävymaailma, mutta ongelmaksi muodostui luotettavan referenssin puuttuminen. Sovcolor-värit ovat erityisen alttiita luopumaan, joten olemassa olevia filmikopioita ei voitu käyttää värimäärittelyn pohjana. Tämän takia värimäärittely pyrittiin tekemään mahdollisimman neutraaliksi, hyödyntämällä kuitenkin alkuperäisen negatiivin nyansseja. Esimerkiksi Pohjolan ja Kalevalan värimaailmoiden erot on pyritty päättelemään negatiivin perusteella. Sovcoloria on pidetty tyypillisesti sävyltään hieman sinertävänä ja tämä näkyykin erityisesti Pohjolaan sijoittuvissa kohtauksissa. Värimäärittely tehtiin DaVinci Resolve-ohjelmistolla.

Äänen lähtömateriaalina käytettiin alkuperäistä nelikanavaista magneettiääntä. Äänen restauroinnissa käytettiin Cedarin Cambridge-järjestelmää ja ProToolsia. Äänen restauroinnissa poistettiin häiriöitä, kuten kohinaa, napsuja ja sihinää, sekä korjattiin muun muassa vaihevirheitä. Alkuperäismateriaalilla kuuluvat äänipöydän kanavanvaihdon aiheuttamat napsahdukset on korjattu kauttaaltaan käsityönä.

Elokuvan alkuperäistä stereo-kuvaa ei muokattu, vaan se säilytettiin ennallaan, eli varsin leveänä, myös dialogin osalta. Elokuvan nelikanavainen ääni masteroitiin kauttaaltaan vastaamaan sen alkuperäistä äänimaailmaa. Digitaalisten esityskopioiden (DCP) ääni vastaa modernia 5.1-äänijärjestelmää.

Väinämöisen hääpuheen dialogi on alkuperäismateriaalissa varsin heikkolaatuista työääntä. Tämä dialogi on pyritty saattamaan tasapainoon kohtauksen muun äänimaailman kanssa. Myös yksi kohtauksen lauluista on häiriöiden takia jouduttu muuntamaan stereofonisesta mono-ääneen. Muutoin ääni on säilytetty uskollisena alkuperäiselle. Vastaavaa monikanava-äänimaisemaa kuullaan suomalaisessa elokuvassa seuraavan kerran vasta 1980-luvulla, oletettavasti ensimmäisenä Markku Lehmuskallion Korpinpolskassa (1980).

– Pekka Tähtinen 12.3.2014