Digitoinnin periaatteet

Tavoitteena taata kotimaisen elokuvaperinnön saatavuus.

Kotimaisen elokuvaperinnön suunnitelmallista digitointia 

Pitkät kotimaiset elokuvateatterielokuvat digitoidaan vuosittain tehtävän suunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on taata kotimaisen elokuvaperinnön saatavuus myös digitalisoituihin elokuvateattereihin. Lähtökohtana on siis tehdä elokuvista digitaalinen esityskopio, DCP (Digital Cinema Package).

Digitointien joukkoon otetaan vuosittain muutamia restauroitavia elokuvia. Nämä ovat elokuvia, joille on kysyntää ja joiden esitysoikeudet ovat selvät. Vuosittain digitoidaan lisäksi kymmenkunta elokuvaa, jotka levitetään tallenteina. Esitystoiminnan ja elokuvafestivaalien tarpeet pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan. Etusijalla ovat elokuvat, joista ei ole kunnollista esityskopiota tai pelastemateriaalia filmimuodossa.

Lyhytelokuvia ja dokumentteja digitoidaan ja tarvittaessa restauroidaan pitkien elokuvien rinnalla. Elokuvat valitaan pääsääntöisesti kysynnän mukaan. Kaikista kotimaisista elokuvista, joista on olemassa vain nitraattifilmimateriaalia, tehdään pelasteskannaus. 

Kuvan ja äänen digitointi

Digitointi alkaa filmin konservoinnilla. Filmikonservaattori vertailee eri materiaalit ja valitsee niistä parhaan. Tavoitteena on aina käyttää mahdollisimman varhaisen sukupolven filmimateriaali. Tyypillisesti tämä on alkuperäinen kameranegatiivi.

Kuten ennen digitaalisen restauroinnin aikaa, elokuvalle tehdään konservointivaiheessa ”kaikki mahdollinen” (esim. roskanpoisto, liitosten ja repeämien korjaaminen). Irtoroskien poistaminen on käsin tai pesemällä tehokkaampaa kuin digitaalisesti, ja digitaalisessa restauroinnissa jatketaan vasta siitä mihin perinteisten menetelmien keinot loppuvat.

Pitkien elokuvien siirrot aloitetaan koeskannauksella, jolloin nähdään mahdolliset ongelmat. Tuhoutuneet kohdat pyritään paikkaamaan muista materiaaleista. Äänestä ja kuvasta koostetaan kokonaisuudet rullakohtaisesti.

Kun lähtömateriaalina käytetään negatiivia, skannataan kuva 10 bittisiksi logaritmisiksi DPX-tiedostoiksi. Positiivikuva voidaan skannata myös videogamma-koodattuna. Kuva digitoidaan skannerin kennon natiiviresoluutiolla, jotta vältytään turhalta kuvan skaalamiselta. Esimerkiksi anamorfinen kuva skannataan sen muotoisena kuin se on filmillä ja levitetään oikeaan muotoonsa vasta masterointivaiheessa.

 

4k-resoluutio

Kaikki restauroitavat elokuvat käsitellään 4k-resoluutiolla. Valtaosa muistakin 35 mm lähtömateriaaleista pyritään digitoimaan 4k-resoluutiolla, ja jälkityöt tehdään tapauskohtaisesti 2k- tai 4k-tarkkuudella. Mikäli esityskopio tehdään duplikaatista tai filmikopiosta, tai mikäli siirrossa käytetään 16 mm filmimateriaalia, 2k-resoluution käyttö skannauksessa voi olla perusteltavissa. Kaikki pelasteskannaukset tehdään 4k-resoluutiolla. Ääni digitoidaan aina vähintään 24 bittisenä 96 kHz näytteenottotaajuudella.

Tavoitteena on että digitaalinen esityskopio on sisällöltään mahdollisimman lähellä ensi-iltakopiota. Sensuuripoistoja ei palauteta, ellei niitä ole tehty ensi-illan jälkeen. Mikäli elokuvan lopullisesta muodosta ei ole varmuutta, niin kopion yhteydessä mainitaan minkä lähteiden mukaan se on koottu (esim. käsikirjoituksen pohjalta).

Sisällön lisäksi myös teknisesti pyritään mahdollisimman lähelle ensi-iltakopiota. Väri- ja valomäärittelyssä, digitaalisessa restauroinnissa,  äänenkäsittelyssä ja masteroinnissa tavoitellaan samaa ilmettä kuin mitä ensi-iltayleisö on elokuvasta aikanaan kokenut.